Siirry pääsisältöön

Ahvenanmaa – kotimaassa ulkomailla

Ahvenanmaalla olet kuin ulkomailla, mutta samaan aikaan tunnet olosi kotoisaksi. Täällä voit nauttia raikkaasta meri-ilmasta, saaristolaiselämästä ja yhteisestä ajasta. Ahvenanmaalle on Manner-Suomesta hyvät kulkuyhteydet päivittäin. Itse matka on tärkeä osa koko matkakokemusta. Laivat kulkevat läpi kauniin saariston ja laivamatka tarjoaa monia elämyksiä. Nauti hyvästä ruoasta ja laivan palveluista upeita saaristomaisemia ihaillen. Laivayhtiöt ovat tarkkoja laivojen hygieniasta ja vallitsevista rajoituksista, joten voit matkustaa turvallisin mielin. 

Matka on hyvä varata hyvissä ajoin – erityisesti, jos matkustat Ahvenanmaalle auton kanssa laivalla tai saaristolautoilla vilkkaimpina kesäkuukausina. Ahvenanmaalaiset matkanjärjestäjät auttavat mielellään matkavarausten tekemisessä ja laativat yksilöllisiä matkapaketteja, joihin sisältyy matkat, majoitus ja erilaisia elämyksiä. Manner-Ahvenanmaaksi kutsutun pääsaaren pituus on pohjois-eteläsuunnassa vain 45 kilometriä ja länsi-itäsuunnassa noin 50 kilometriä, joten pääsaarella ehdit tutustua moneen nähtävyyteen jo lyhyemmälläkin Ahvenanmaan-matkalla. Saaristossa riittää hauskaa tekemistä ja näkemistä kaikenikäisille.

Ahvenanmaalle laivalla

Ahvenanmaalla meri on aina lähellä: majoituitpa sitten pienessä idyllisessä mökissä tai varasitpa ylellisen hotellihuoneen Maarianhaminan keskustasta, veden ääreen ei koskaan ole pitkä matka. Valittavana on runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Maaseutumajoituksesta haaveileva viihtyy idyllisessä Kvarnbon vieraskodissa Saltvikissa Pohjois-Ahvenanmaalla. Kaunis 1800-luvun puukartano sijaitsee vastapäätä Saltvikin kivikirkkoa, ja 400 metrin päässä on Kvarnbovikenin lapsiystävällinen uimaranta. Föglön saaristokunnasta puolestaan löytyy upea, entisöity Carlsro-niminen laivurintalo, johon aukeaa kesäkuussa Ahvenanmaan ensimmäinen tanskalaistyylinen rantahotelli. Carlsrossa on myös kahvila, ravintola ja herkkupuoti – kaikki kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisessa rakennuksessa vuodelta 1912.

Kvarnbon vieraskodissa on tunnelmaa.

Maarianhaminassa on tunnelmaa

Merikaupunki Maarianhamina on vilkas lähes 12 000 asukkaan pikkukaupunki. Kaupungin keskusta tarjoaa pienellä alalla laajan valikoiman palveluja. Kaupungin kokoon ja asukaslukuun nähden Maarianhaminassa on paljon ravintoloita, hotelleja, kahviloita, museoita ja kulttuuria. Maarianhamina tuntuu kuitenkin avaralta ja väljältä muihin pikkukaupunkeihin verrattuna ja elämykset ovat aina lähellä.

Maarianhaminan satama- ja merenkulkukaupunkiin voi tutustua helposti kävellen, pyöräillen tai bussilla, sillä välimatkat ovat lyhyitä. Lyhyessäkin ajassa ehtii tutustua moneen paikkaan. Esimerkiksi Maarianhaminan Länsisatamassa sijaitsevan merenkulkumuseon ja itärannalla sijaitsevan taidemuseon välinen etäisyys on vain noin 500 metriä, minkä nuoremmatkin kulkijat jaksavat taittaa kävellen.

Useimmat kaupungin kaupoista sekä monet ravintolat ja kahvilat sijaitsevat Torggatan-kävelykadun varrella tai sen välittömässä läheisyydessä Maarianhaminan keskustassa. Kun on kuljeskellut tovin, alkaa tehdä mieli jotain hyvää syötävää. Maarianhaminassa vierailevan on helppo löytää mukavia taukopaikkoja ja usein onkin vaikeinta päättää, mihin viihtyisistä kahviloista piipahtaisi! Kaupungissa on monia kahviloita, joissa voit nauttia paikallisia herkkuja viihtyisässä ja vanhanajan tunnelmaa henkivässä miljöössä. Maarianhamina on myös tunnettu laajasta ravintolatarjonnastaan. Kesäisin ravintolat levittäytyvät ulos ja kaupungissa on useita terasseja, joilla voi nauttia hyvästä ruoasta ja pikkukaupungin vilskeestä.

Maarianhamina kahvilat

Aitoja makuja ja pientuottajien herkkuja

Ruoka on ahvenanmaalaisille sydämen asia. Moni herkku valmistetaan käsityönä, saariston sesonkien mukaan ja luontoa kunnioittaen. Ahvenanmaa on oikea aarresaari kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ruoan alkuperästä ja puhtaudesta. Raikas merituuli ja puhdas ilma, viljava maa ja pitkä kasvukausi lupaavat laatua sekä omintakeista aromikkuutta, joiden kaltaista on vaikea löytää muualta. Täällä nautit maukasta ja lähellä tuotettua ruokaa.

Ahvenanmaalla voit piipahtaa useilla pientiloilla. Maatilameijerissä voit maistella paikallista vuohenjuustoa, omenaviljelmällä kuuluisaa tuorepuristettua mehua tai ostaa lammastilalta niin lihatuotteita kuin lampaantaljojakin. Loppukesästä myynnissä on puhdasta kauden hunajaa. Kun näet tien varressa kyltin, kannattaa ehdottomasti pysähtyä ostoksille! Pääsaarella on myös kaksi mikropanimoa ja limonaditehdas. Stallhagenin ja Open Water Breweryn tuotteita voi ostaa mukaan panimoiden omista myymälöistä. Limonaditehdas Amalias Limonadin yhteydessä toimii lisäksi Mercedes Chocolaterie, jossa valmistetaan korkealuokkaisia suklaapraliineja käsityönä. Uusi tislaamo Åland Distillery on avannut baarin ja kahvilan Kastelholmassa. Tislaamo on lanseerannut jo kolme tuotetta: ahvenanmaalaisen ginin, lonkeron ja snapsin.

Saarihyppelijän unelmakohde

Sileitä kallioluotoja, tuulenpieksemiä vaivaismäntyjä ja vehmaita lehtoniittyjä. Ahvenanmaan 6700 nimettyä saarta ja 20 000 pienempää saarta ja luotoa tarjoavat ainutlaatuiset puitteet sekä rauhoittumiseen että aktiiviseen lomaan. Matkusta saarelta toiselle ja löydä uudet mansikkapaikkasi. Suunnittele lomareittisi Ahvenanmaalle saariston rengastietä pitkin ja kulje Pyhän Olavin merireitillä. Sopisiko suunnitelmiin lisäksi veneretki luotsiasemalle tai majakkasaareen?

Meri on Ahvenanmaalla aina lähellä ja tiet kulkevat saarten, siltojen ja pengerteiden yli. Siellä missä maantie päättyy, ympärillä levittäytyvään saaristoon voi tutustua saaristolautoilla, losseilla, polkupyörälautalla tai veneellä − omalla, vuokratulla tai osallistumalla opastetulle veneretkelle. Valitse juuri sinulle sopivimmat tavat liikkua maanteillä ja meriväylillä. Saat lomastasi enemmän irti kokeilemalla erilaisia matkustustapoja.

Ahvenanmaan saariston rengastie tarjoaa monta eri reittivaihtoehtoa. Manner-Suomesta matkustettaessa voit valita kahdesta lähtösatamasta. Aloita lauttamatka kohti Ahvenanmaata joko Kustavin Vuosnaisista tai Korppoon Galtbysta. Valitse eripituisista reiteistä juuri sinulle sopivin ja päätä kulkusuunta omien toiveiden mukaan. Hyvänä pääsääntönä kannattaa muistaa, että matkaan kannattaa varata aikaa, jotta ehdit rauhassa tutustua mielenkiintoisiin nähtävyyksiin ja elämyksiin Ahvenanmaan rengastien varrella.

Ahvenanmaa retkeily ja patikointi

Juhlavuoden humua

Ahvenanmaalla käynnistyy tänä kesänä myös erityisen tärkeä juhlakausi: Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlavuosi alkaa 9.6.2021. Koko Ahvenanmaan yhteiskunta, sen asukkaat, matkailijat, järjestöt, yritykset ja monet muut osallistuvat juhlavuoden viettoon. Juhlavuosi on täynnä sykähdyttäviä elämyksiä, kuten Maarianhaminaan saapuva suurten purjelaivojen kilpailu The Tall Ships Races (22.-25.7.2021), Kulttuuriyhdistys Katrinan oopperaesitys 1600-luvun noitavainoista Ahvenanmaalla ja uuden vierailukeskuksen avajaiset Bomarsundissa. Vuoden aikana järjestetään toinen toistaan kiinnostavampia tapahtumia, ja Ahvenanmaa toivottaa kaikki tervetulleeksi juhlimaan.

Tätä paikkaa ja sen ainutlaatuisuutta kannattaakin juhlistaa. Kuvankaunis saaristo tarjoaa aina uusia, uniikkeja elämyksiä. Pysähdy sekä pieniin saaristokyliin että suurempien nähtävyyksien äärelle. Poikkea museoihin, viehättäviin kesäkahviloihin ja pientilojen puoteihin. Bongaa punaisia graniittikallioita, ranta-aittoja ja tuulimyllyjä, aisti saaristolaistunnelmaa ja maistele puhdasta lähiruokaa. Ihastele merimaisemia, kuuntele aaltojen liplatusta, tunne meren tuoksu ja anna merituulen helliä ihoa. Miksi lähtisit merta edemmäs kalaan, kun voit valita Ahvenanmaan?


Kesäloma Ahvenanmaalla – 5 vinkkiä

1. Tee risteily ravintolalaivalla

Perinteikäs ravintolalaiva Sunnan II tekee lounas- ja päivällisristeilyjä Ahvenanmaan saaristossa. Ruokalistan perustana ovat paikalliset ja kauden mukaan vaihtuvat raaka-aineet. Risteilyjä tehdään muun muassa Kastelholmaan, jossa voi nauttia näkymästä Kastelholman keskiaikaiselle linnalle. 

2. Golfaa uudella Slottsbanan-kentällä

Kastelholmassa sijaitsevan Ålands Golfklubbin golfkeskus valittiin Suomen parhaaksi 36-reikäiseksi kentäksi vuonna 2017. Golfkeskuksen puistomainen Slottsbanan on remontoitu uuteen uskoon ja se avattiin heinäkuussa 2020 täysin uudistettuna. Merenläheistä 18 reiän kenttää on jo ehditty ylistää Euroopan golfpiireissä ja siitä on povattu uutta huippukenttää. Golfklubin ravintolaa isännöi ahvenanmaalainen tähtikokki Michael Björklund ja siellä voi nauttia niin lounasta kuin päivällistä golfin lomassa.

3. Sauno saaristossa

Hotell Brudhäll Kökarissa on rakentanut uuden rantasaunan aivan vierasvenesataman läheisyyteen. Täällä voit nauttia saunomisesta merinäköalalla. Vilvoittele pulahtamalla saunasta suoraan mereen tai nauti saariston rauhasta ja hienosta näköalasta porealtaassa.

4. Aisti historiaa linnakeraunioilla

Bomarsundin linnoitus oli aikoinaan Ahvenanmaan vaikuttavin rakennus. Venäjän puolustusvoimat rakensivat sen itselleen tärkeänä etuvartiona länteen. Krimin sodan aikana 1854 linnoitus tuhoutui, mutta jäljellä ovat vaikuttavat rauniot. Nyt voi kokea Bomarsundin linnakerauniot täysin uudella tavalla lataamalla puhelimeesi Coastal Past -sovellus. Kävele linnoituksen alueella ja tutustu samalla sen historiaan lukemalla, kuuntelemalla ja katselemalla tietoja sovelluksesta!

5. Patikoi kauniilla vaellusreiteillä 

Ahvenanmaalla on satsattu lähiaikoina uusiin vaellusreitteihin, joita on yhteensä yli 30. Ne ovat kaikki ainutlaatuisia ja yksilöllisiä, mutta niitä yhdistää kaunis luonto ja meren läheisyys. Manner-Ahvenanmaan reiteillä pääset metsäisille poluille, saaristossa puolestaan odottavat karut kalliot ja kippuraiset männyt.

Lue myös