Neljä tuntia Helsingistä, ja vastassa ovat turkoosi Välimeri, vaaleat hiekkarannat ja lähes takuuvarma aurinko. Siinä on kuva Kyproksesta, jonka moni tuntee jo ennen ensimmäistä matkaansa. Paikan päällä käy nopeasti ilmi, että se on vain osa totuutta. Rantojen takana odottavat antiikin kaupungit, viinikylät, omaleimainen ruokakulttuuri ja maisemat, joiden vuoksi auton ratissa tekee mieli pysähtyä vähän väliä.
Kypros on suomalaiselle helppo Välimeren kohde. Larnakaan lentää Helsingistä suoralla lennolla hieman yli neljässä tunnissa, ja esimerkiksi TUI tarjoaa saarelle valmismatkoja suorilla lennoilla. Monelle tutuimpia nimiä ovat Ayia Napa, Protaras, Limassol ja Pafos, mutta jo niiden välillä liikkuminen näyttää, kuinka erilaisia kasvoja verrattain pienellä saarella on.
Oma matkamme kulki idän Ayia Napasta länsirannikon Pafokseen. Siinä missä Ayia Napa elää pitkälti rantojensa ja lomakaupunkimaisen tunnelmansa ympärillä, Pafoksessa historia on jatkuvasti läsnä. Niiden väliin mahtuu kalkkikivikallioita, antiikin raunioita, pieniä kyliä ja tavernoita, joissa ilta voi päättyä siihen, että huomaa tanssivansa Zorbaa keskellä katua.
Ayia Napan maine bile- ja rantakohteena on niin vahva, että muu jää helposti sen varjoon. Yksi kiinnostavimmista paikoista löytyy kuitenkin aivan toisenlaisesta ympäristöstä. Kallioisella rinteellä meren äärellä sijaitseva Sculpture Park on valtava ulkoilmagalleria, johon kansainväliset kuvanveistäjät ovat tuoneet teoksiaan vuosien ajan. Veistoksia on jo satoja, ja ne levittäytyvät laajalle alueelle Välimeren toimiessa niiden taustana.
Keskikesällä vierailu kannattaa ajoittaa aamuun tai myöhäiseen iltapäivään, sillä varjoa on vähän ja lämpötila nousee nopeasti. Vesipullo on välttämätön. Valokuvaajalle paikka on kuitenkin erinomainen: valkoinen kivi, karu maasto ja syvänsininen meri muodostavat maiseman, joka tuntuu olevan kaukana Ayia Napan rantabaarien maailmasta.
Sama aamuajatus pätee kaupungin tunnetuimpaan nähtävyyteen, Nissi Beachiin.
Kuvissa Nissi Beach näyttää lähes karibialaiselta: vaaleaa hiekkaa, matalaa turkoosia vettä ja pieni saari, jonne voi kävellä hiekkasärkkää pitkin. Kaikki tämä pitää paikkansa – mutta iltapäivällä mukaan tulevat myös tuhannet muut lomailijat. Ranta oli vierailumme aikaan niin täynnä, että pienelle saarelle johtava hiekkasärkkä muistutti hetkittäin muurahaispolkua. Aurinkotuolit täyttivät hiekan, musiikki soi ja rantabaarit kävivät kuumina.
Jos etsisin rauhallista päivää meren äärellä, en valitsisi Nissi Beachia keskellä päivää. Jos taas haluaa palveluita, ihmisiä, musiikkia ja energistä lomatunnelmaa, sen suosio on helppo ymmärtää. Kauneimmillaan ranta lienee aikaisin aamulla, ennen kuin ensimmäiset suuret ihmisjoukot saapuvat.
Ayia Napasta itään maisema alkaa muuttua. Cape Grecon kansallispuiston alueella hiekkarantojen tilalle tulevat kalkkikivikalliot, meriluolat ja kirkkaansininen meri. Täällä kannattaa liikkua ilman liian tiukkaa aikataulua. Lyhyenkin ajomatkan varrelle osuu jatkuvasti paikkoja, joissa tekee mieli pysähtyä.
Yksi niistä on pieni valkoinen Ayioi Anargyroi -kappeli, joka seisoo lähes epätodellisen sinistä merta vasten. Toinen on Lovers Bridge, luonnon muovaama kivikaari, josta on tullut yksi alueen kuvatuimmista maisemista. Cape Greco on hyvä muistutus siitä, että Kyprokselle kannattaa lähteä myös vuokra-autolla. Etäisyydet eivät ole valtavia, mutta maisema ja tunnelma ehtivät vaihtua lyhyelläkin matkalla.
Päivän päätteeksi jatkoimme Protaraksen Fig Tree Bayhin. Se on niin ikään suosittu ranta, mutta tunnelma tuntui selvästi Nissi Beachia rauhallisemmalta. Pitkä, loivasti syvenevä hiekkaranta sopii hyvin lapsiperheille ja niille, jotka haluavat ennen kaikkea uida. Vesi on kirkasta ja usein rauhallista, osittain rannan edustalla olevan pienen kalliosaaren ansiosta. Palvelut toimivat, rantabulevardi on siisti ja myös esteettömyyteen on kiinnitetty huomiota. Nimensä ranta on saanut vanhasta viikunapuusta. Se seisoo edelleen paikallaan muistuttamassa ajasta ennen rantahotelleja ja aurinkotuolirivejä.
Kyproksella meri ei ole vain maisema. Yksi matkan erikoisimmista kokemuksista löytyi pinnan alta. Undersea Adventures järjestää vedenalaisia retkiä, joissa sukelluskokemusta ei tarvita. Kokeilimme sekä merenpohjassa kävelyä että vedenalaista vesiskootteria.
Sea walking -kokemuksessa päähän asetetaan suuri kypärä, johon johdetaan pinnalta jatkuvasti ilmaa. Sen kanssa laskeudutaan noin kolmen metrin syvyyteen ja kävellään kirjaimellisesti merenpohjassa. Ensimmäiset askeleet tuntuvat oudoilta. Sitten huomaa hengittävänsä normaalisti samalla, kun kalat uivat silmien edessä. Kokemus sopii erityisesti ihmiselle, jota laitesukellus jännittää tai joka ei halua opetella snorkkelin käyttöä.
Jos saisin valita kahdesta aktiviteetista vain yhden, ottaisin kuitenkin vedenalaisen vesiskootterin. Siinä istutaan laitteen päällä läpinäkyvän ilmakupolin alla niin, että pää pysyy kuivana. Skootteri liikkuu rauhallisesti veden alla ja sen ohjaaminen osoittautui yllättävän helpoksi. Se ei ehkä ole matkan kulttuurisesti syvällisin kokemus, mutta varmasti yksi hauskimmista.
Ilta, jonka piti päättyä ilman tanssia
Jos haluaa ymmärtää Kyprosta, kannattaa välillä poistua rantabulevardeilta. Kouklian kylässä sijaitsevassa Efraim Tavernassa iltaa viettivät matkailijoiden lisäksi paikalliset perheet ja ystäväporukat. Ruoka nostettiin pöytiin mutkattomasti, muusikko soitti perinteistä musiikkia ja pian ravintolaan saapui kansantanssiryhmä. Olin ilmoittanut jo etukäteen, etten varmasti lähtisi tanssimaan. Jonkin ajan kuluttua seisoin kadulla tanssimassa Zorbaa muiden mukana.
Juuri tällaiset hetket jäävät matkoilta mieleen paremmin kuin täydellisesti suunnitellut nähtävyyskierrokset. Kukaan ei tuntunut olevan vain esittämässä ohjelmanumeroa turisteille. Paikalliset nousivat mukaan, ihmiset taputtivat ja nauroivat, ja ravintolan sisätila ja katu muuttuivat hetkeksi yhdeksi suureksi seurueeksi.
Kyproksen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse, ja saari on sijaintinsa vuoksi ollut vuosisatojen ajan eri valtakuntien, kulttuurien ja kauppareittien risteyskohdassa. Sen mittakaavan ymmärtää hyvin Kourionissa.
Korkealla Välimeren yläpuolella sijaitseva arkeologinen alue oli antiikin aikana yksi Kyproksen merkittävimmistä kaupunkivaltioista. Nykyisin siellä kuljetaan raunioiden keskellä samoilla paikoilla, joilla ihmiset elivät jo yli 2 000 vuotta sitten. Vaikuttavin rakennelmista on antiikin teatteri. Puoliympyrän muotoisesta katsomosta avautuu näkymä suoraan merelle, ja teatteri on edelleen käytössä konserteissa ja esityksissä.
Alueen mosaiikit kertovat puolestaan aivan toisenlaista tarinaa. House of Eustoliosin lattioissa näkyy geometrisia kuvioita, eläinhahmoja ja kreikankielisiä tekstejä. Rakennus on toiminut sekä ylellisenä asuntona että kylpylänä, ja sen yksityiskohdissa näkyy roomalaisen maailman muuttuminen vähitellen varhaiskristilliseksi. Kourionissa kannattaa varata aikaa myös pelkästään maiseman katsomiseen. Korkealta kukkulalta avautuva Välimeri tekee paikasta yhden matkan vaikuttavimmista pysähdyksistä.
Länsirannikolla tunnelma muuttuu jälleen. Pafos tuntuu Ayia Napaa rauhallisemmalta ja historiallisemmalta, vaikka kyseessä on samalla täysiverinen lomakaupunki hotelleineen ja rantapalveluineen. Sataman pitkä rantabulevardi on paikka, jossa ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään. Voi kävellä, istahtaa terassille, katsella veneitä ja antaa illan viilentyä ympärillä. Juuri Pafoksessa aloin myös kiinnittää entistä enemmän huomiota asiaan, jota en ennen matkaa ollut osannut pitää Kyproksen suurena vetovoimatekijänä: ruokaan.
Olin odottanut hyvää välimerellistä ja kreikkalaistyylistä ruokaa. En ollut odottanut, kuinka vahvasti Kyproksella on oma gastronominen identiteettinsä. Saaren historia idän ja lännen kohtaamispaikkana näkyy lautasella. Vaikutteita löytyy Kreikasta, Turkista ja Lähi-idästä, mutta lopputulos on nimenomaan kyproslainen.
Paras tapa aloittaa on meze. Kyse ei ole yhdestä annoksesta vaan pitkästä ateriasta, jonka aikana pöytään kannetaan pieniä annoksia toinen toisensa jälkeen: halloumia, tahinia, hummusta, oliiveja, salaatteja, pitaleipää, souvlakia, hitaasti kypsennettyä lihaa ja muita talon erikoisuuksia. Erityisesti jäi mieleen raaka-aineiden maku. Tomaatit maistuivat tomaateilta, oliiviöljy oli täyteläistä ja ruoka tuntui usein yksinkertaiselta juuri parhaalla mahdollisella tavalla.
Pafoksen vanhassakaupungissa yksi matkan parhaista aterioista nautittiin Beatriz Tavernassa. Paikka ei yrittänyt tehdä itsestään numeroa. Tunnelma oli lämmin, palvelu mutkatonta ja ruoka sellaista, jonka olisi voinut kuvitella tulevan jonkun kyproslaisen kodin keittiöstä.
Myös paikalliset viinit yllättivät. Kyproksen viininvalmistuksen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse, mutta kansainvälisesti saaren viinit jäävät helposti tunnetumpien viinimaiden varjoon. Paikallisista rypälelajikkeista valmistetuissa viineissä on kuitenkin paljon löydettävää.
Troodoksen vuoristossa kulkee viinireittejä pienten kylien ja perheomisteisten viinitilojen kautta. Tunnetuin historiallinen erikoisuus on makea Commandaria, jota pidetään yhtenä maailman vanhimmista edelleen tuotannossa olevista viinityypeistä.
Viinikylät jäivät tällä matkalla vielä näkemättä. Samalla niistä tuli yksi hyvä syy palata.
Mare Ayia Napa oli meille yksi niistä hotelleista, joissa lomatunnelmaan pääsee kiinni käytännössä saman tien. Majoituimme all inclusive -paketilla swim up -huoneessa, josta pääsi omalta terassilta suoraan altaaseen – ja siihen luksukseen tottui vaarallisen nopeasti. Aamulla ensimmäiselle uinnille saattoi pulahtaa ennen aamiaista ja iltapäivällä palata retkiltä suoraan oman terassin aurinkotuoliin.
All inclusive toimi täällä juuri niin kuin parhaimmillaan pitääkin: lomalla ei tarvinnut miettiä oikeastaan mitään. Päivän saattoi viettää hotellin omalla hiekkarannalla, siirtyä välillä lounaalle ja palata iltapäiväksi altaalle. Erityisen hyvin mieleen jäi swim up -baari – on vaikea keksiä kovin paljon parempaa lomafiilistä kuin kellua lämpimässä altaassa tai loikoilla altaan reunalla jääkylmä Piña Colada kädessä Kyproksen auringon paistaessa.
Myös hotellin ravintolatarjonta nostaa kokemuksen selvästi tavallisen all inclusive -resortin yläpuolelle. Kun valittavana on useita erityylisiä ravintoloita, illallisesta saa joka ilta hieman erilaisen kokemuksen eikä viikonkaan lomalla tarvitse kyllästyä samaan buffetpöytään. Meidän suosikeiksemme nousivat erityisesti italialainen Nico sekä kyproslaisia ja kreikkalaisia makuja modernisti tulkitseva Estia.
Parasta Mare Ayia Napassa oli lopulta juuri kokonaisuus: oma ranta, swim up -huone, hyvä ruoka, cocktailit, vehreä resortalue ja tunne siitä, ettei hotellilta oikeastaan tarvitse lähteä minnekään, jos ei halua. Vaikka Kyproksella kannattaa ehdottomasti kierrellä saarta, täällä teki välillä mieli perua päivän suunnitelmat ja jäädä vain nauttimaan hotellista. Se on yleensä aika hyvä merkki onnistuneesta resortista.
Toinen Kyproksen hotellielämyksistämme oli Aphrodite Hills Resort, jossa majoituimme niin ikään all inclusive -paketilla. Jo saapuessa paikka teki vaikutuksen: valtava, vehreä ja viimeisen päälle hoidettu resort levittäytyy kukkuloille Välimeren yläpuolelle, ja näkymät alas kohti merta ovat yksinkertaisesti upeat. Valkoiset rakennukset, kivikaaret, suihkulähteet, palmut ja kauniisti hoidetut puutarhat saivat välillä tuntemaan, että olisi hotellin sijaan muuttanut muutamaksi päiväksi johonkin suureen välimerelliseen palatsiin.
Aphrodite Hills tunnetaan erityisesti golfresortina, eikä ihme. Sen 18-reikäinen PGA National Cyprus -kenttä on Cabell Robinsonin suunnittelema ja kulkee upeassa maisemassa oliivi- ja johanneksenleipäpuiden, kukkuloiden ja rotkojen keskellä. Resort on kuitenkin paljon muutakin kuin golfia. Me emme tulleet tänne ensisijaisesti golfaamaan ja viihdyimme silti erinomaisesti. Alueella on erilaisia uima-altaita omine tunnelmineen: rauhallinen adults only -allas, aktiivisempi allas, jossa järjestetään muun muassa vesijumppaa, sekä suuri pääallas. Lisäksi resortin huviloista ja muista majoitusvaihtoehdoista löytyy runsaasti vaihtoehtoja omalla uima-altaalla.
All inclusive sopi tähän resorttiin täydellisesti, sillä alueella riitti ravintoloita ja baareja kokeiltavaksi useammaksikin päiväksi. Päivät kuluivat altailla ja upeista maisemista nauttien, ja illalla oli kiva valita fiiliksen mukaan, mihin lähtee syömään. Ravintolatarjonta on laaja, ja vaihtoehtoja löytyy kyproslaisesta ruoasta italialaiseen ja intialaiseen. Oma suosikkini oli kuitenkin Sunset Bar, jonne kannattaa ehdottomasti mennä alkuillasta. Korkealta rinteeltä avautuvat mielettömät näkymät Välimerelle, ja drinkki auringon laskiessa oli yksi Aphrodite Hillsin parhaista hetkistä.
Jos tarkoituksena on viettää viikko saman hotellin uima-altaalla ja rannalla, ei välttämättä. Jos saaresta haluaa nähdä enemmän, vastaus on kyllä. Kypros sopii hyvin kiertomatkaan, sillä välimatkat ovat kohtuullisia. Ayia Napan ja Pafoksen välillä ehtii saman loman aikana nähdä sekä itä- että länsirannikkoa ja pysähtyä esimerkiksi Cape Grecolla, Limassolin ympäristössä ja Kourionissa. Liikenne on vasemmanpuoleista, mikä vaatii suomalaiselta aluksi keskittymistä. Muutaman ensimmäisen risteyksen jälkeen siihen kuitenkin yleensä tottuu.
Vielä kiinnostavampi reitti syntyisi yhdistämällä rannikko Troodoksen vuoristoon. Muutama yö meren äärellä, pari päivää kylissä ja viinitiloilla ja lopuksi Pafos muodostaisivat jo aivan erilaisen Kyproksen-matkan kuin perinteinen viikon rantaloma.
Todennäköisesti kyllä. En siksi, että haluaisin palata samoille nähtävyyksille, vaan siksi, että ensimmäisen matkan jälkeen tuntuu siltä, että näin vasta osan saaresta. Seuraavalla kerralla jättäisin ehkä tunnetuimmat rannat vähemmälle ja ajaisin Troodoksen vuoristoon. Pysähtyisin viinikyliin, etsisin pieniä perheomisteisia tavernoita ja rauhallisia poukamia ja käyttäisin enemmän aikaa paikoissa, joita ei löydy jokaisen matkanjärjestäjän esitteestä. Kyproksen suurin yllätys oli lopulta yksinkertainen: sinne lähdin ajatellen aurinkoa ja rantoja, mutta kotiin palatessa mieleen jäivät ennen kaikkea ruoka, historia, kylät ja ihmiset.
Ja juuri siksi saarelle jäi syy palata.
Jutun on kirjoittanut Kypros-ensikertalainen Titti Myhrberg
Kuvaaja: Heidi Lii-Kaila
