Siirry pääsisältöön

Ravintola Snickari tuo historian ja skandinaaviset perinteet tyylikkäästi tähän päivään. Sekä talo että keittiö ovat kokeneet perusteellisen remontin executive chef Marko Ilanderin käsissä. Uudistetussa ravintolassa lähiruoka on nostettu ruokalistan tähdeksi.

Läheltä tulevat raaka-aineet ja alueen historia näkyvät vahvasti kaikissa Snickarin annoksissa. Esimerkiksi listalla olevat pizzat on nimetty talossa vaikuttaneiden henkilöiden mukaan ja naantalilaisten takavuosien suosikki rysäburger silakkapihvillä on tehnyt paluun.

Snickarin tunnelma on raikas ja ilmava. Satamanpuoleisista ikkunoista avautuu hieno näkymä kolmeen ilmansuuntaan merelle, rantakadun vilinään ja Naantalin maamerkkinä tunnettuun kirkontorniin. Ystävällinen tarjoilija evästää, että Snickari on myös oivallinen paikka ihailla iltaisin horisonttiin laskeutuvaa aurinkoa.

Rakennuksellakin on mielenkiintoinen historia. Talo on nimittäin saanut nimensä nikkarityylisestä kulmatuvasta, jonka mukaan naantalilaiset alkoivat kutsua sitä Snickarin eli puusepän taloksi. Talossa on toiminut Naantalin ensimmäinen alkoholimyymälä ja se on ollut mm. erään kauppiasperheen koti, jonka tytär Karolina kuulemma yhä kummittelee talon yläkerrassa. Talon viimeinen asukas, apteekkarin leski Charlotta Valdstedt, testamenttasi talon Naantalin kaupungille, jonka jälkeen rakennuksessa on ehtinyt vuosikymmenten varrella toimia mm. lyhyttavarakauppa ja valokuvaamo.

Snickarin ruokafilosofia nojaa Markon mukaan vahvasti saaristoteemaan, mutta listalla on myös pizzoja ja burgereita, jotta menu ei olisi liian ”haastava”. Pizzat on kuulemma nimetty talon asukkaiden mukaan, jotta Snickarin henkilökunta voisi kertoa asiakkaille mielenkiintoisia, talon historiaan liittyviä tarinoita ja synnyttää näin pöytäkeskustelua.

Aukioloajat

Löydät täältä.

Osoite

Mannerheiminkatu 2, 21100 Naantali

Snickari

Mannerheiminkatu 2, 21100 Naantali, Suomi

Lue myös