Michael Björklundin Ahvenanmaan pannukakku
Alkuun Ahvenanmaan pannukakkua tarjottiin sellaisenaan. Myöhemmin lisukkeeksi alettiin valmistaa luumukiisseliä ja lopulta herkku kruunattiin vispikermalla.
Pannukakku, 8 annosta
- 6 dl kypsää mannapuuroa
- tai riisipuuroa
- 2 dl maitoa
- ¾ dl sokeria
- ½ rkl sokeria
- ½ rkl suolaa
- kardemummaa
- 1 kananmuna
- voita
Luumukiisseli:
- 500 g kuivattuja luumuja
- 5 dl vettä
- 1 k kanelitanko
- 1/dl sokeria
Tarjoiluun:
- kermavaahtoa
1.Keitä mannapuuro tai riisipuuro. Jos puuron tähteet löytyvät jääkaapista, lämmitä ne. Notkista puuroa maidolla. Kuumenna uuni 175-asteeseen.
2. Sekoita yhteen sokeri, suola ja kardemumma. Lisää ne puuron sekaan. Lisää myös kananmuna. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan. Sulata nokare voita kattilassa ja valuta sulatettu voi pannukakkutaikinan päälle. Paista noin 45 minuuttia.
3. Liota luumuja puolessa litrassa vettä muutaman tunnin ajan tai yön yli. Siivilöi luumut niin, että otat sekä hedelmän että liotusveden talteen. Lisää kanelitanko ja sokerin luumujen liotusveden sekaan. Anna sokeriliemen porista 10 – 15 minuutin ajan.
4. Lisää luumut sokeriliemeen ja nosta kattila liedeltä. Anna jäähtyä. Ripottele hiukan sokeria kiisselin päälle niin, ettei siihen muodostu kalvoa.
5. Tarjoile Ahvenanmaan pannukakku luumukiisselin ja kermavaahdon kera ja nauti!
Resepti kirjasta Micken Makeat