Välimeren risteilyllä Allure of the Seas-aluksella
TopTravelsin bloggaja Titti lähti valokuvaajansa kanssa Royal Caribbeanin matkaan, Allure of The Seasin kyydissä seilaamaan Välimerellä.
Tämä oli ensimmäinen Välimeren-risteilyni, joten en tiennyt etukäteen, mitä matkasta pitäisi odottaa. Lähdimme matkaan tuttuun tapaan We Love Cruisesin kautta, ja Tony Pokkinen auttoi meitä sekä reitin että hyttien valinnassa. Risteilytoimiston käyttöä voi suositella lämpimästi: se ei maksa enempää kuin suoraan varustamolta varaaminen, mutta saat lisäksi runsaasti hyödyllisiä vinkkejä ja suosituksia. Toimisto osaa neuvoa esimerkiksi hytin sijainnin valinnassa, ravintolapaketeissa ja muissa yksityiskohdissa, jotka tekevät matkasta sujuvamman.
Reitin valinta
Tämä oli ensimmäinen kertamme Välimeren-risteilyllä, joten kaikkea ei tullut ajatelleeksi varausta tehdessä. Yksi tärkeimmistä asioista on lähtösataman valinta. Satama kannattaa valita niin, että sinne on helppo ja mielellään kohtuuhintainen lentää. Lisäksi on suuri etu, jos haluaisit viettää kaupungissa muutaman yön ennen risteilyn alkua.
Tämä johtaa ehkä tärkeimpään vinkkiin, jonka uudelle risteilijälle voi antaa: lennä kohteeseen yksi tai kaksi päivää etukäteen. Et koskaan tiedä, viivästyykö lento, perutaanko se tai ehtiikö matkalaukku mukaan. Mikään ei vie risteilyn aloitusfiilistä yhtä tehokkaasti kuin se, että matka alkaa ilman niitä huolella valittuja vaatteita. Eli: lennä aina perille etukäteen.
Meidän lähtösatamamme oli Barcelona. Näin jälkikäteen ajateltuna se ei ollut aivan ihanteellinen valinta, sillä olemme käyneet kaupungissa monta kertaa aiemmin, ja itse matkustan sinne työni puolesta joka tammikuu. Barcelonan lennot ja hotellit ovat myös usein melko hintavia. Jos et ole koskaan käynyt Barcelonassa, tilanne on tietenkin toinen.
Laivamme, Allure of the Seas, seilaa Royal Caribbeanin alla. Reittimme oli Barcelona Palma de Mallorca Marseille La Spezia Civitavecchia Napoli Barcelona. La Spezia toimii porttina Firenzeen ja Pisaan, ja olimme suunnitelleet tekevämme päiväretken Cinque Terreen. Merellä olosuhteet voivat kuitenkin muuttua nopeasti, ja niin kävi nytkin. La Spezia jäi väliin sääolosuhteiden vuoksi. Laiva olisi sinänsä päässyt satamaan, mutta kapteeni arvioi, että kova tuuli saattoi estää laivaa telakoitumasta seuraavana päivänä Civitavecchiassa, jossa vaihtuu valtava määrä matkustajia. Tämän vuoksi riskiä ei voitu ottaa.
La Spezian sijaan vietimme kaksi päivää Civitavecchiassa, joka sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä Roomasta.
Allure of the Seas
Suomessa rakennetun aluksen kokoa on lähes mahdoton hahmottaa kuvien perusteella. Sen valtavuuden ymmärtää vasta paikan päällä, kun seisoo laivan vieressä tai kävelee sen ulkokansia pitkin. Allure of the Seas tuntuu aidosti kelluvalta kaupungilta.
Laivan sisätiloissa kulkee Promenade-kansi, joka on suomalaisille yllättävän tuttu näky. Kyseessä on sama kävelykatukonsepti, jonka Silja Line toi maailmalle ensimmäisenä. Silja patentoi Promenaden vuonna 1990, ja pitkään se oli käytössä vain kahdella aluksella: m/s Serenadella ja m/s Symphonylta.
Myöhemmin Silja myi patentin Royal Caribbeanille 20 vuodeksi, ja nykyisin tämä vaikuttava sisäkatu löytyy useista Royal Caribbeanin laivoista.







Allure of the Seas on aktiivisen lomailijan makuun
Meidän edellinen risteilykokemus oli Celebrity Cruisesin Karibian-risteily, jossa koko perheen aktiviteettja oli huomattavasti vähemmän kuin Allure of the Seasillä. Royal Caribbeanin konsepti sopii selvästi paremmin lapsiperheille, sillä aktiviteetteja on täällä poikkeuksellisen paljon. Laivalta löytyy liukumäkiä ja vesiliukumäkiä, useita altaita, minigolfratoja, suuri pelihalli ja jopa kiipeilyseinä, koripallokenttä sekä vaijeriköysirata! Meidän suuri suosikki oli pelihallin ilmakiekkopeli, jonne taidettiin jonkun verran matkabudjettia upottaa.







Lisäksi laivalla oli aivan fantastinen kuntosali, sekä lenkkeilijöille laivaa kiertävä juoksurata. Tarjolla oli myös ryhmäliikuntatunteja kuten pilatesta ja joogaa.




Ravintoloita jokaiseen makuun
Risteilyn hintaan sisältyy jo valmiiksi laadukkaita ravintoloita, mutta jos haluaa panostaa ruokailuun erityisesti, muutaman erikoisillallispaketin hankkiminen on hyvä idea. Paketit ovat edullisempia etukäteen ostettuina, ja sovelluksen kautta varatut illalliset saa ilman veroja ja palvelumaksuja. Satunnaisia tarjouksia voi toki tulla vastaan myös laivalla, jos jokin erikoisravintola on myynyt huonosti sinä iltana, mutta tähän ei kannata luottaa. Lähtökohtaisesti kaikki kannattaa ostaa etukäteen: erikoisillallisten lisäksi juomapaketti ja erityisesti wifi ovat merkittävästi kalliimpia, jos ne hankkii vasta laivalta.
Me ostimme viikon risteilylle kolme erikoisillallista. Yhtenä iltana menimme teppanyaki-illalliselle, jossa kokki valmistaa ruoan pöydän ääressä showtyyliin. Kokemus on viihdyttävä ja erilainen verrattuna perinteiseen ravintolaillalliseen. Jos et ole koskaan kokeillut teppanyakia, tämä on erinomainen tilaisuus testata konseptia.




Toisena iltana illallistimme 150 Central Avenuessa, joka nousi omaksi suosikkiravintolakseni. Ravintola on poikkeuksellisen tyylikkäästi sisustettu ja koko laivan elegantein kokonaisuus. Sen nimi tulee sijainnista: ravintola sijaitsee keskellä Central Park -kävelykatua.
Central Park on nimensä mukaisesti laivan oma keskuspuisto, jossa kasvaa tuhansia kasveja ja puita. Pensaikkoihin on piilotettu kaiuttimia, joista kuuluu linnunlaulua – pieni, rauhoittava luontokeidas keskellä Välimerta.
Mutta takaisin ravintolaan. 150 Central Avenue oli kokonaisuutena erinomainen elämys, ja erityisesti hummeri, klassinen Lobster Thermidor, ansaitsee erillisen maininnan. Viinilista oli vaikuttava: tarjolla oli sekä laadukkaita viinipakettiin kuuluvia vaihtoehtoja että kellariviinejä, jotka ilahduttavat vaativampaakin viininharrastajaa.
Tämä on ravintola, johon kannattaa suunnata, jos ruoka on matkasi tärkeimpiä elämyksiä.







Kolmantena upeutena valitsimme Chop’s Grille-nimisen ravintolan, joka oli siis pihviin ja mereneläviin erikoistunut ravintola. Tämä oli täydellinen. Niin laadukasta lihaa, ja aivan täydellisesti paistettua. Myös kasvissyöjille sekä pesco-vegetaristeille löytyi herkkuja, aina hummerista herkulliseen kalaan.





Vaikka olimme alun perin varanneet vain kolme erikoisillallista, päädyimme vielä ex tempore La Tavolataan, family-style italialaiseen ravintolaan. Tilanne oli juuri sellainen kuin aiemmin mainitsin: ravintolassa oli sinä iltana vähän varauksia, ja meille tarjottiin katemaksu puoleen hintaan. Tartuimme tarjoukseen.
Katemaksu on erikoisravintoloiden lisämaksu, joka vaihtelee yleensä 60 eurosta 120 euroon ravintolasta riippuen. Chef’s Table on hinnaltaan kalleimpia ja myydään usein nopeasti loppuun, joten se kannattaa varata hyvissä ajoin, jos se kiinnostaa.
Ja vielä yksi vinkki: heti risteilyn varauksen jälkeen kannattaa lisätä varausnumero varustamon sovellukseen ja sallia sovelluksen ilmoitukset puhelimessa. Sovellukseen tulee ajoittain tarjouksia esimerkiksi juomapaketeista, retkistä ja muista lisäpalveluista. Varsinkin nettipaketeista voi saada huomattavan hyviä diilejä.
Laivan viihde
No siis tämähän on kelluva viihdekaupunki – voitteko kuvitella, että laivassa on oma jäähalli! Jäähallissa pääsee myös matkustajat luistelemaan tiettyinä aikoina, kun järjestetään vapaata luistelua tai rusettiluistelua. Tänne kannattaa varata housut mukaan, sillä rinkiin ei pääse ilman housuja turvallisuussyistä. Iltaisin jäähalli muuttuu showareenaksi, kun entiset olympiatason taitoluistelijat esiintyvät upeassa jääshowssa. Tämä oli kyllä ikimuistoinen kokemus.









Ja nyt tulee seuraava käsittämätön asia. Laivan perässä oli myös ulko-allas ja 15-metrinen hyppytorni, josta esitettiin myös oma show – tällä kertaa entisillä olympiatason uimahyppelijöillä. Siis wau!





Laivalla järjestettiin myös sisätiloissa esityksiä joka päivä. Ohjelmistossa oli sekä täysimittainen Broadwayn Mamma Mia -musikaali että laivan oma show-tuotanto. Lisäksi alakansilla esitettiin stand up -komediaa laivan omassa komediateatterissa. Ja karaoken ystäville iloinen yllätys: laivalta löytyi myös kokonaan oma karaokebaari!





Juomapaketti
Suomalaisten ikisuosikki keskustelunaihe risteilyillä on juomapaketti – ottaako vaiko ei. Vaihtoehtoja on useita, ja sopiva riippuu omista tavoista ja lomarytmistä.
Alkoholittomissa juomapaketeissa on yleensä mukana erikoiskahveja, limuja ja alkoholittomia drinkkejä. Ne sopivat hyvin matkustajalle, joka ei juo päivittäin useita alkoholijuomia, mutta kaipaa vaihtelua hanaveteen, jääteehen ja suodatinkahviin, jotka kuuluvat risteilyn hintaan. Viikon matkalla perusjuomat alkavat helposti toistaa itseään, joten jonkinlainen juomapaketti tuo mukavaa lisämukavuutta. Royal Caribbeanin Refreshemnt packageen kuuluu lisäksi superherkullinen Johnny Rockets-pirtelö.

Toinen vaihtoehto on Deluxe-juomapaketti, joka sisältää kaiken edellä mainitun lisäksi alkoholijuomat tiettyyn hintarajaan asti, yleensä noin 14 dollariin saakka. Tämä vaihtoehto on järkevä, jos tiedät nauttivasi lomalla useamman drinkin päivän mittaan – ja toisinaan ehkä vielä sen kolmannenkin. Deluxe-paketti vapauttaa pohtimasta yksittäisten juomien hintoja ja tekee lomasta huolettomamman.
Juomapaketin voi ostaa myös suoraan laivalta, ja sen voi halutessaan ottaa käyttöön vain viimeisiksi päiviksi. Käytännössä kannattaa kuitenkin huomioida, että laivalta ostettuna juomapaketin hinta on usein sen verran korkeampi, ettei säästö ole kovin merkittävä verrattuna siihen, että olisit hankkinut paketin ennakkoon koko risteilyn ajaksi.






Erityismaininta Central Parkin tunnelmalle ja hintaan kuuluvalle Tex Mex-ravintolalle
Nämä kaksi ansaitsevat ihan erikoistunnustuksen. Central Parkin tunnelma iltaisin oli maaginen. Ikävä kyllä meidän seiluuaikana sää oli hyvin viileä, niin emme halunneet jäädä istuskelemaan kuuntelemaan upeaa jazz trioa, mutta mieli olisi tehnyt. Tämä jää siis ensi kertaan, hieman lämpimämmälle ajankohdalle. Toinen erikoismaininta tulee Tex Mex-ravintolalle, joka kuului risteilyn hintaan. Tarjolla oli tacoja, tortilloja ja burritoja niin paljon kuin napa jaksoi vetää. Ja tietenkin kylkiäisenä aivan upeita täytteitä.





Tässä olikin lyhkäisyydessään meidän Allure of the Seas kokemuksemme. Ensi kerralla saatte kuulla vinkkejä meidän kohdesatamista, joten ottakaahan TopTravelsin somekanavat seurantaan, niin saatte ensimmäisenä ilmoitukset uudesta jutusta!
Jutun on kirjoittanut Titti Myhrberg
Kuvat on ottanut Elina Engberg

