Cafe Boardgame: pelikulttuurin keskus Helsingissä
Vuonna 1992 ryhmä nuoria uppoutui roolipelien maailmaan, haaveillen samalla tulevaisuuden unelmistaan. Yksi heistä näki kirkkaan vision ravintolasta, jossa pelaaminen olisi keskiössä. Tämä visio eli hänen mielessään vuosikymmeniä, kunnes vuonna 2019 syntyi Helsingin pöytäroolipelaajat ry. Yhdistys kaipasi omaa tilaa, mutta unelmat kohtasivat haasteita. Vuonna 2021 unelma otti uuden muodon, kun pieni lautapelikahvila Eerikinkadulla tuli myyntiin. Yhdistyksen sijaan perustettiin osakeyhtiö, ja Cafe Boardgame syntyi Marju Grönholmin, Petri Grönholmin sekä Mika Pehkosen toimesta.
Tavoitteena oli luoda Helsingistä pelikulttuurin sydän ja tarjota matalan kynnyksen kohtaamispaikka kaikille peleistä kiinnostuneille. Tänä päivänä Cafe Boardgame on nelikerroksinen pelikulttuurin monitoimitalo, jossa yhdistyvät ravintola, kahvila, baari, tapahtumat, koulutus ja kokouspalvelut.
Tilat, joissa viihtyvyyteen panostetaan
Cafe Boardgamen tilat kertovat tarinan pelaamisesta ja yhteisöllisyydestä. Astuessasi sisään ensimmäiseen kerrokseen, tunnet heti rauhallisen ja hieman pubimaisen tunnelman. Akustoitu tila tarjoaa ihanteelliset puitteet keskittyneelle pelaamiselle, olitpa sitten lautapelin tai roolipelin parissa.
Toisessa kerroksessa tunnelma muuttuu avarammaksi ja eloisammaksi. Täällä isot pöydät houkuttelevat suurempia ryhmiä, ja kaksi erillistä huonetta tarjoavat mahdollisuuden vetäytyä pienempiin, intiimimpiin peleihin. Suuri screeni ja baaritiski tuovat lisäarvoa niin kokouksiin kuin virkistystapahtumiinkin. ”Toisessa kerroksessa on hyvä meininki viikonloppuisin”, kertoo omistaja Mika Pekonen.
Kolmas kerros vie kokemuksen uudelle tasolle. Hyvin varusteltu keittiö valmistaa herkkuja kaikille pelaajille, ja yksityistilat tarjoavat ylellisyyttä niille, jotka kaipaavat erikoisempaa elämystä. Podcaststudio avaa mahdollisuuden tallentaa unohtumattomia hetkiä, tai miksei myös keskustella peleihin liittyvistä aiheista laajemmalle yleisölle.
Kun saavut ullakolle eli neljänteen kerrokseen, löydät jotain erityistä – resiinitulostuspalvelun, joka mahdollistaa korkealaatuisten 3D-tulosteiden luomisen. Tämä tila on erityisesti suunniteltu luovuuden ja pelaamisen rajapintaan, tarjoten mahdollisuuksia esimerkiksi ainutlaatuisten pelikomponenttien luomiseen.
Kaikkiaan tilaa on yli 500 neliömetriä ja asiakaspaikkoja noin 100. Pelitiloihin kuuluvat akustoidut looset, vip-huoneet, elokuvascreenit ja äänentoistojärjestelmät. Pelimaksu, joka on 11 euroa henkilöä kohti, antaa pääsyn yli 500 lautapelin ja roolipelin valikoimaan koko päiväksi.
Yrityksille räätälöityä palvelua
Cafe Boardgame tarjoaa erinomaiset puitteet yritystapahtumille, kuten kokouksille, tiimipäiville ja virkistystapahtumille. Valmiita paketteja ovat muun muassa murhamysteerilounaat, roolipeli-illalliset, yksityiskaraoke ja ysäridiscot oman DJ:n vetäminä.
”Pelien kautta vahvistuva tiimityöskentely on yksi pääarvoistamme. Lauta- ja roolipelit tuovat esiin tiimin jäsenten vahvuudet ja edistävät yhteishengen rakentumista,” kertoo Petri Grönholm, toinen omistajista.
Tarjolla on myös mahdollisuus tallentaa pelisessiot sekä äänenä että kuvana, minkä ansiosta tapahtumaa voi myös hyödyntää esimerkiksi koulutuksissa.
Yhteisö ja tulevaisuuden visiot
Cafe Boardgamen asiakaskunta on monimuotoinen, ja yhteisöhenki on yksi toiminnan kulmakivistä. Discord-kanavalla on yli 1500 aktiivista jäsentä, ja pelejä vetävät usein suomalaiset pelintekijät. Kahvilassa noudatetaan selkeitä sääntöjä, jotka varmistavat kaikille turvallisen ja viihtyisän pelikokemuksen.
Tulevaisuudessa Cafe Boardgame haluaa laajentaa toimintaansa muihin Suomen kaupunkeihin. ”Unelmamme on vakiinnuttaa pelikulttuuri osaksi Helsingin elämää ja toimia kaikkien pelaajien keskuksena,” Marju Grönholm, kolmas omistaja kertoo.
Makuja pelaamisen rinnalla
Cafe Boardgame tarjoaa makuelämyksiä, jotka yhdistävät peleihin liittyvän teemallisuuden herkulliseen ruokaan ja juomaan. Erityiskahvina tarjoillaan noppamokkaa, ja oman panimon pelioluet sekä kekseliäät peliaiheiset cocktailit kruunaavat juomavalikoiman.
Ruoka- ja lounaslistalta löytyvät pizzat, keitot ja monipuoliset vegaaniset ja gluteenittomat vaihtoehdot, jotka on suunniteltu huomioimaan kaikki ruokavaliot. Huolellinen panostus makuihin ja yksilöllisiin tarpeisiin tekee paikasta houkuttelevan niin satunnaisille kävijöille kuin kanta-asiakkaillekin.
Kutsu pelikulttuuriin
Cafe Boardgame toivottaa kaikki peleistä kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan sen viihtyisiin tiloihin ja monipuolisiin palveluihin. Olipa kyseessä ilta hyvän ruoan ja juoman parissa tai yhteinen hetki lautapelien maailmassa, täällä voi nauttia mielekkäästä tekemisestä yksin tai ryhmässä!
Tervetuloa osoitteeseen Eerikinkatu 14, aivan Helsingin sydämessä.
Lisätietoja: www.cafeboardgame.fi