Lähdin moikkaamaan rakasta ystävääni Naantaliin syyskuussa, jolloin tämän upean kesäkaupungin sesonki on jo ohi. Onneksemme siellä kuitenkin on muutama paikka auki läpi vuoden ja päätimmekin suunnata askeleemme ihanaan idylliseen, meren äärellä sijaitsevaan Snickariin.
Ravintola Snickari on saanut nimensä ruotsin kielen sanasta ”snickare”, joka tarkoittaa puuseppää. Joku voisi luulla (kuten minä) että nimi olisi tullut siitä, että paikalla on joskus asunut kaupungin puuseppä, mutta nimi juontaa juurensa 1800-luvulta rakennetusta nikkarityylisestä rakennuksesta, jota ruvettiin kutsumaan Snickarin taloksi. Täällä on myös syntynyt varhaisin asutus, kun veden ja sataman läheisyys toi käsityöläisiä sekä krouvareita asumaan Snickarin tontille. Fun fact: tänne on aikoinaan perustettu myös Naantalin ensimmäinen alkoholimyymäälä!
No sitten itse ruokaan. Snickarin menu oli hyvin monipuolinen ja siitä löytää jokainen varmastikin itselleen jotain. Me päädyimme kolmen hengen seurueelle ottamaan maistelumenuun, jotta pääsisimme kokeilemaan herkkuja monipuolisesti.
Ensimmäisenä saapui pöytään käsintehty pizzaleipä. Kyseinen pizzaleipä on yksi talon ylpeyden aiheista ja näin naapuripöydissä tämän olevan hyvin suosittu ruokailijoiden keskuudessa. Olihan se hyvää, en tosin ihan ymmärtänyt kuusenoksan päälle ja annos oli valtava, ottaen huomioon että tämä oli vaan yksi seitsemästä ruokalajista. Onneksi tässä vaiheessa oli lyöttäytynyt seuraan ystäväni siskonpoika ja hänen nälkäinen armeijakaverinsa, jotka mieluusti helpottivat tätä meidän ruokadilemmaa.
Makumatka jatkui Snickarin leikkeleautasella. Nyt oli kerrassaan mojova lihalautanen! Tässä ei aineksilla oltu säästelty. Maut olivat taas kerran ensiluokkaisia, mutta jos ei olisi ollut ylimääräisiä suita mukana vieruspöydässä, niin ruokaa olisi jäänyt kyllä rutkasti yli.
Kolmas ruokalaji oli upea tryffeliöljyineen! Bataattia, Taleggio-juustoa ja pinaattia – ihanaa. Näitä annoksia tuli kaksin kappalein pöytään, yksi olisi hyvin riittänyt. Tässä vaiheessa kysyin tarjoilijalta, että jaksaako ihmiset yleensä syödä näitä annoksia loppuun? Sain vastauksen, että yleensä 3-4 ihmistä tilaa kahden hengen maistelumenun. Onpa tällaiselle perushelsinkiläiselle outoa! Helsingissä kun aina pidetään huoli ettei missään nimessä saa tilata pienemmälle määrälle kuin mitä pöydässä on ihmisiä. No – kuten sanoin, meillä oli lisäruokailijoita joten tämähän oli vaan iloinen yllätys.
Seuraavaksi pöytään saapui mustekala, tonnikala-tartar sekä simpukat. Olin tässä vaiheessa jo aika täynnä! Maistoin toki kaikkea, mutta aikaisemmat annokset olivat kyllä täyttäneet nälkäisen matkailijan aika hyvin, joten ehkä olisin nauttinut näistä kalaruoista enemmän jos ne olisi tulleet ennen pizzaa ja bataattia.
No mutta hei, arvatkaas mitä! Tämä ei loppunutkaan vielä! Seuraavaksi saapui pöytään Beef tagliata, joka on siis naudan paistia balsamico kastikkeella. Tähän oli myös lisätty tryffeliä, mikä sinänsä on ihanaa koska rakastan tryffeliä, mutta jotenkin outoa kun kolme seitsemästä ruokalajista maistui tryffelille. Ja minulle maistui vain pieni määrä lihaa, kun olin tosiaan tässä vaiheessa vatsa jo aika pitkälti täynnä.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli miellyttävä ja talon molemmat viinisuositukset olivat todella hyvä. Tunnelma oli ihana, ja voin vaan kuvitella minkälaista on kesällä istuskella terassilla ja nauttia kesävieraiden aikaansaamasta vilinästä. Varmasti tulen vierailemaan uudestaan, ja suosittelen myös kokeilemaan jos joskus satut olemaan Naantalin suunnassa!
Lue lisää Snickarista täältä.
