Snickari keitti melkoisen kalasopan!
Mielikuva Naantalista on aurinkoinen. Kaupunki antoikin parastaan kun saavuin parahiksi kesäiselle lounaalle vanhaankaupunkiin. Lounaspaikaksi valikoitui ravintola Snickari, joka sijaitsee paraatipaikalla Naantalin rantaraitilla.
Snickarin tunnelma on raikas ja ilmava kun astun helteestä hikisenä ravintolan ovesta sisään. Istahdettuani ikkunapöytään huomaan, että satamanpuoleisista ikkunoista avautuu hieno näkymä kolmeen ilmansuuntaan merelle, rantakadun vilinään ja Naantalin maamerkkinä tunnettuun kirkontorniin. Ystävällinen tarjoilija evästää, että Snickari on myös oivallinen paikka ihailla iltaisin horisonttiin laskeutuvaa aurinkoa.
Itse rakennuksellakin on mielenkiintoinen historia. Talo on nimittäin saanut nimensä nikkarityylisestä kulmatuvasta, jonka mukaan naantalilaiset alkoivat kutsua sitä Snickarin eli puusepän taloksi. Talossa on toiminut Naantalin ensimmäinen alkoholimyymälä ja se on ollut mm. erään kauppiasperheen koti, jonka tytär Karolina kuulemma yhä kummittelee talon yläkerrassa. Talon viimeinen asukas, apteekkarin leski Charlotta Valdstedt, testamenttasi talon Naantalin kaupungille, jonka jälkeen rakennuksessa on ehtinyt vuosikymmenten varrella toimia mm. lyhyttavarakauppa ja valokuvaamo.
Mutta syömäänhän tänne on tultu, joten alan tutkailla ruokalistaa kädessäni lasillinen talon kuohuvaa, italialaista Astonia Spumantea. Skandinaavisuus, puhtaus ja keveys paistavat läpi ruokalistalta. Lista on kalapainotteinen, mutta turistikaupungille ominaisesti mukana on myös ns. helppoja vaihtoehtoja eli burgereita ja pizzoja, joiden raaka-aineisiin on onneksi panostettu. Pizzat on kuulemma nimetty talon entisten asukkaiden mukaan, mikä nivoo menun kivasti talon historiaan. Miehisempään makuun pääruokavalikoimasta löytyy pihvihärän Petite Tender-filee, joka kiinnittää seuralaiseni huomion ja päätyy hänen lautaselleen.
Reipas tarjoilija suosittelee alkuun Snickarin kalakeittoa tillin, rosmariinileivän ja rapuvoin kera. Tartun tarjoukseen ja valitsen vielä keiton kaveriksi puolikuivan Schmitges Rieslingin.
Ruokahalun herättelijäksi pöytään tuodaan pussukka, jonka sisältä löytyy lämpimiä puolukkasämpylöitä.
Höyryävä kalakeitto saapuu pöytään ja alan lusikoida sitä suuhuni. Snickarin kalakeitto ei ole selvästikään tavanomainen kalasoppa, sillä sen ytimenä toimivat siika ja savustettu lohi. Keiton maku on aivan jotain muuta perinteiseen lohisoppaan verrattuna. Puhtaat maut sopivassa suhteessa maistuvat aivan parhaalta. Tuoretta varhaisperunaa kuorineen, hieman sipulia, kermaa ja avot – täydellinen kalasoppa on siinä. Paahteinen rosmariinileipä ja Riesling täydentävät alkuruokaelämyksen. Yhtään liioittelematta taisin juuri lusikoida suuhuni yhden parhaista kalakeitoista ever!
Snickarin pääruokalistan paikallinen erikoisuus on rysäburger eli paneroituja silakkapihvejä puolukkasämpylän välissä. Olen tänään kuitenkin klassisella tuulella, joten jatkan kalalinjalla ja valitsen pääruuaksi paahdettua siikaa, uuden sadon perunaa, herneitä, parsaa ja rapukastiketta.
Pääruokaa odotellessani käyn tutkailemassa tarkemmin miljöötä. Raikas ja kotoisa tunnelma jatkuu aina kahvila Snickariin saakka, joka sijaitsee ravintolan toisessa päädyssä. Ravintolan puolella asiakaspaikkoja on sisällä satakunta ja terassilla noin 50 jakkaraa. Tarjoilijamme kertoo, että terassilla voi näin kesäaikaan nauttia myös livemusasta, sillä edessä avautuvalla laiturilla esiintyy keskiviikkoiltaisin mm. jazzbändejä. Sijaintinsa puolesta Snickari on siis eittämättä Naantalin paraatipaikka, mutta arvostan juuri nyt seesteistä tunnelmaa muiden rantaravintoloiden hälinän sijaan!
Pääruoka-annos on sekin taattua Snickari-laatua eli raikasta saaristoruokaa. Siika on moitteettomasti kypsennetty ja maultaan hitusen paahteinen. Siian lempeys saa ryhtiä herneen, parsan ja rapukastikkeen yhdistelmästä, jonka rapeus tuo annokseen myös mukavasti suutuntumaa. Simppeli, puhdas ja tasapainoinen annos, jonka kyytipoikana Riesling toimii edelleen erinomaisesti.
Annoskoossa ei Snickarissa selvästikään kursailla, joten vatsassa alkaa olla jo tässä vaiheessa melko kylläinen olo. Tarjoilijan yllyttämänä päädyn kuitenkin valitsemaan jälkiruuaksi Snickarin ritarit – paistettua pullaa, vaniljajäätelöä, vaahterasiirappia ja tuoreita marjoja.
Kun annos kiikutetaan pöytään, toivon, että vatsasta löytyisi vielä lokonen, jotta jaksaisin kauhoa koko lautasellisen suuhun marjoineen päivineen. Kiitän tarjoilijaa suosituksesta – mehevät pullat, vaniljajäätelö ja marjat ovat pettämätön yhdistelmä kahvin kera. Aiempien tapaan tämäkin annos osuu ja uppoaa ilmiselvästi pohjattomaan vatsaani (apua!).
Minulla käy tuuri, sillä pääsen aterian päätteeksi jututtamaan Executive Chef Marko Ilanderia, joka sattuu olemaan paikalla. Puhelias Marko kertoo, että Snickari on käynyt vuosi sitten täydellisen muodonmuutoksen niin sisustuksen kuin ruokalistankin osalta. Uudistetun ruokalistan tähdeksi on nostettu lähiruoka ja kokonaisuudessa on pyritty aitouteen ja puhtauteen, mikä mielestäni maistuikin lautasella.
Snickarin ruokafilosofia nojaa Markon mukaan vahvasti saaristoteemaan, mutta listalla on myös pizzoja ja burgereita, jotta menu ei olisi liian ”haastava”. Pizzat on kuulemma nimetty talon asukkaiden mukaan, jotta Snickarin henkilökunta voisi kertoa asiakkaille mielenkiintoisia, talon historiaan liittyviä tarinoita ja synnyttää näin pöytäkeskustelua. Se siis tarkoittaa, että minun on vielä palattava Snickariin ihailemaan ilta-aurinkoa ja nauttimaan vaikkapa pizzaa. Marko kertoi muuten mielenkiintoisen jutun pizzataikinaan liittyen, mutta se on sitten toinen tarina…
Until next time Snickari!