Ville Haapasalon ravintola Purpur avattiin viime lokakuussa Tampereelle. Tänä keväänä heillä on tarjolla Dinner & show -kombo, jolla pääsee syömään ja tämän jälkeen katsomaan Villeä Tampereen teatterin lavalla. Kävin tutustumassa Dinner & show:n menuuseen sekä itse ravintolaan, olihan minulle Purpur ihan uusi tuttavuus.
Ilta alkoi hämärtyä kun saavuin seuralaiseni kanssa Tampereen keskustorin laitaan, uuden Purpur ravintolan edustalle. Emme tienneet yhtään mitä odottaa, molemmille Georgia ja Georgian ruokakulttuuri olivat tuntemattomia. Astelimme reippaasti sisään ja meitä oli vastassa iloinen Ida Tuukkanen, Purpurin ravintolapäällikkö, joka saattoi meidät pöytään. Saimme heti alkajaisiksi shampanjalasit ja tilaisuuden katsastaa mitä Dinner & show -menu pitää sisällään.
Ystävällinen naistarjoilija kertoi meille hieman lisää menusta, ja että Ville saapuu puhumaan paikan päälle piakkoin, kuulemma oli tulossa tuhatta ja sataa Helsingistä kohti Tamperetta. Odotellessamme Villeä ja alkuruokaa, kävin kurkkaamassa miltä ravintola näyttää.
Purpur on todella tunnelmallinen. Pidin paljon ravintolan yleisilmeestä ja ”viboista”. Sisustukseen oli panostettu selvästi: värit sointuivat yhteen ja seiniä oltiin täytetty mitä luultavimmin Georgialais-tyylisellä taiteella. Pieni, mutta silmääni erityisesti miellyttävä yksityiskohta olivat eri tyyliset tuolit ja astiat. Yleensä ravintoloiden tyylissä haetaan siistiä linjaa, joka tarkoittaa samanlaista tyyliä joka pöydässä.
Palatessani pöytään alkupaloja alettiin kärräämään paikalle. Salaattia slugunijuustolla, lobiota ja talon leipää. Tarjoilija kuvaili slugunijuustoa kotijuustoksi, jossa on enemmän suolaa ja maistaessani sitä kuvaus osui kohdilleen. Juusto tulee kuulemma ravintolaan Polvijärveltä, missä eräs georgialainen nainen valmistaa sitä itse käsin! Lobio taas on paksua papukeittoa, jonka voisi mieltää pikemminkinkin papumuhennokseksi. Salaattia ja lobiota tuli pöytään yhdet lautaselliset, mitä siinä hetken ihmettelimme, kunnes tajusimme mikä oli homman nimi: ne oli jaettavat annokset. On jotenkin perisuomalaista syödä aina oma annos, mutta minä ja seuralaiseni pidimme tästä tavasta paljon enemmän. Jaettavasta ruuasta tulee jotenkin yhteisöllisempi olo, vaikka meitä olikin nyt vain kaksi syömässä.
Molempien alkuruokien päältä löytyi saksanpähkinää, granaattiomenan siemeniä sekä korianteria. Tarjoilija oli meitä jo informoinut siitä, kuinka korianteri on todella yleinen mauste georgialaisessa ruuassa, niin kuin muutkin yrtit. Georgiassa on todella yleistä, että ihmisillä on takapihoillaan isot yrttipuskat, varsinkin korianteria, ja tästä syystä yrtit ovat isossa osassa ruokalajeja. Siellä uskotaan myös vahvasti, että korianteri auttaa ruuansulatuksessa. Saapuessaan Ville kertoi syyn myös granaattiomenan siemenille ja saksanpähkinöille, mutta siitä myöhemmin lisää.
Papukeitto oli todella maukasta, suomalaiseen makuun sopivaa samoin kuin salaatti. Tarjoilija osasi kertoa lobiosta, että sitä on tehty Georgiassa ruuaksi erityisesti silloin kun lihaa ei ole ollut tarjolla. Näin ollen on käytetty täyttäviä aineita, kuten papuja, saksanpähkinöitä ja yrttejä.
Leipä oli hieman erilaista kuin osasi odottaa, mutta todella hyvää! Leivässä oli kardemummaa, joka teki siitä hieman makeaa, mutta tätä tasapainotti rakeinen merisuola päällä, nams!
Menussa suositeltiin palan painikkeeksi joko Tbilvinnon Saperavi punaviiniä tai Hamovniki Venskoe olutta. Itse en ole punaviinin ystävä, joten otin olutta ja seuralaiseni punaviiniä. Olut oli lageria, joka on minun lempityyppistä olutta. Mausta löytyi pieni vivahde jotain makua, mitä en tunnistanut, mutta hyvää oli! Punaviini sai myös kehuja, oli kuulemma pehmeää ja maukasta.
Alkupalojen jälkeen olo tuntui jo vähän täydeltä, ja siten jätimme osan lobiosta syömättä, jotta meihin mahtuisi vielä pääruokaa (jälkiruualle on oma maha!). Ei tarvinnut odottaa kauaa, kun pääruuat tulivatkin jo.
Pääruuaksi oli kanaa ja kasviksia pähkinäkastikkeessa, sekä pitkään haudutettua porsasta ja kasviksia kaukaasialaisessa tomaattikastikkeessa. Siihen kyytipojaksi yrttimanteliriisiä ja paahdettuja vihanneksia tinjamilla. Annosten periaate oli sama kuin alkuruuassakin, kaikki jaetaan. Aloimme maistelemaan herkullisen näköisiä annoksia ja tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä. Pidin possusta hieman enemmän kuin kanasta, mutta molemmat olivat hyviä. Yrttimanteliriisi oli oikein maukasta, manteli oli murskattu riisin joukkoon ja se sopi sinne hyvin. Hyvä idea kun laittaa riisiä kotona!
Kun olimme hetken maiskutelleet pääruokia, Ville saapuikin paikalle. Hän pahoitteli myöhästymistään ja toivotti kaikki tervetulleiksi.
Ville alkoi tarinoimaan kertomalla ensin Purpur-ravintolan synnystä. Hän on aikoinaan kirjoittanut ensimmäisen georgialaisen keittokirjan, ihan siitä tarpeesta, että hän ei koskaan sellaista kirjakauppojen hyllyiltä löytänyt. Ville korjaa, että yhden kirjan hän tiesi ennen omaansa, sen oli hänen ystävänsä kirjoittanut, mutta venäjäksi. Ville on käynyt kerran jos toisenkin (yli 100 kertaa) Georgiassa ja ihastunut itse maahan, sen ihmisiin ja sen ruokakulttuuriin. Kuulemma georgialaiset ovat siitä mukavaa kansaa, että jos he saisivat päättää, he eivät tekisi töitä, ”katastrofaalisen laiskoja ihmisiä” kuten Ville kuvaili. Jos lounas kestää alle kaksi tuntia, se on silloin syöty kiireellä ja hosuen. Purpur ei kuulemma tarkoita mitään, mutta Ville kertoi sen hänen mielestään kuullostavan neuvostoliittolaisen Nalle Puhin murinalta. Todellisuudessa nimi tulee samannimiseltä jo olemassa olevalta ravintolalta, joka sijaitsee Georgian pääkaupungissa Tbilisissä. Ravintolan omistaa Villen hyvä ystävä, jolle hän yksinkertaisesti ilmoitti, että aikoo varastaa nimen ja vastaukseksi hän sai ”siitä vaan!”.
”Monta asiaa minkä takia mä rakastan sitä maata. Yks niistä on aamupalaviini, toinen on lounasviini ja kolmas on sitten päivällisviini. Siellä on nimittäin joka ruokailulla eri viini. Eli aamiasviini on sellanen 7 prosenttinen, lounasviini hipoo 9-10 prosenttia ja sitten päivällisviini on se ihan ok, tää mitä teistäkin nyt joku täällä juo, se on 13-14 prosenttia. Georgiassa on kaks asiaa mitkä on tärkeitä ja se on viini ja ruoka.”
Joten jos ei vielä tullut selväksi, niin viini on Georgiassa isossa roolissa. Gerogia on aina ollut kuuluisa viinimaa, kuulemma jo vuosisatoja, kunnes viimeisen 25 vuoden aikana oli tullut vähän ongelmia. 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa Michail Gorbatšov halusi alkaa taistelemaan alkoholismia vastaan. Tämän hän teki hakkauttamalla kaikki georgialaiset viinitarhat. ”Hän alotti sen sit siitä. Ei esimerkiks sulkemalla votkatehtaita”, Ville toteaa hölmistyneellä ääneellä ja jatkaa: ”Se oli tottakai Georgialle hirveä tragedia ja istutettiin tottakai samantien uudet viiniköynnökset. Mutta mä oon kuullut sitten myöhemmin, että viiniköynnöksillä menee minimissään se 20 vuotta, että ne juuret menee tarpeeksi syvälle, että se rupee saamaan jotain mineraaleja ja jotain sieltä maasta. Eli ensimmäiset 20 vuotta Georgialainen viini, uusi viini, oli hyvinkin, ei tasalaatuista. Ja sitä on yritetty tuoda Eurooppaan, mutta kun se viini oli niin kauhian epätasalaatuista, ni sitten tuli yksi lasti samaa viiniä ja oli tosi hyvää, sit tuli toinen lasti sitä samaa viiniä ja se oli juomakelvotonta. Nyt on viimeset viis vuotta on päästy siihen, että georgialainen viini on tasalaatuista, eli sen takia mekin nyt sitten uskallettiin lähtee tähän, että tuodaan itse sieltä viinit.”
Aiemmin mainitttujen granaattiomenoiden siementen syy löytyi Villen tarinoiden joukosta. Aikanoinaan Georgiassa uskottiin, että kaikki punainen on myrkyllistä, joten mikään punainen ei kuulunut heidän ruokiinsa. Gergiaaan oli sitten saapunut idästä jostain päin eräs shaahi, jonka georgialaiset päättivät syystä tai toisesta myrkyttää. Tähän he nokkelina keksivät käyttää vesimelonia, onhan se täysin myrkyllinen ollessaan täysin punainen. Georgialaiset huomasivat suureksi ihmetykseseen, että shaahi ei kuollutkaan, vaan pyysi toisen melonin. Tästä on lähtöisin tapa, että Georgiassa laitetaan ruokaan aina jotain punaista, muistuttamaan siitä että ”kaikki jumalan leipä on syötävää”.
Georgiailaiset ovat paimenkansaa ja henkeen ja vereen lihansyöjiä. ”Paras ruoka on se, mikä kävelee vierellä”, Ville kertoo. ”Georgiassa sanotaankin että liha, eli lammas tai sitten nykyään nauta tai kana on ruoka. Ja kaikki muut ruokalajit, esimerkiksi suurin osa meidän ruokalistan ruuista, on kehittynyt silloin kun on ollut nälänhätä. Eli ei ollut lihaa eli ruokaa. Silloin kun on ollut pulaa lihasta, on ruvettu keksimään kaikkea muuta, joka on pääasiallisesti ollut kasvista.” Tästä syystä Georigasta löytyy kyllä paljon kasvisruokia ja esimerkiksi kesäaikaan lihaa, eli ruokaa, syödään vain illalla kun on niin lämmin, ja kasviksia ja yrttejä päivällä. Yrttejä siellä syödään kuulemma ihan sellaisenaan – aika hupsu ajatus näin suomalaiselle! Mutta koska pelkät yrtit eivät täytä riittävästi, niin ruokiin alettiin laittaa saksanpähkinää täytteeksi, koska sitä kasvaa joka puolella ja siinä on hyvät ravintoarvot. Kuulemma ei löydy montaa ruokalajia Georgiasta, missä ei olisi sakasanpähkinää, tai aiemmin mainittua korianteria.
Ville jatkoi turinoimista yhteensä noin puolisen tuntia. Hänestä huomasi, että hän todellakin tiesi mistä puhui. Hän myös painotti, että Purpur ei ole puhtaasti georgialainen ravintola, koska heidän ruokiaan on sovellettu aavistuksen verran eurooppalaiseen makuun sopivaksi. Myös yksi syy on, että kaikkia tuotteita ei vain ole saatavilla Suomesta. Mausteet mitä ei löydy Suomesta Haapasalo tuo itse rinkassa, viime kerralla mukaan lähti 13 kiloa. Tarinoiden jälkeen Ville kiitti kaikkia osallistujia ja lähti valmistautumaan teatteriesitykseen. Tämän jälkeen meille tarjoiltiin jälkiruokaa.
Baklavaa ja korianterijäätelöä, jonka päältä löytyi tuttuja granaattiomenan siemeniä, saksanpähkinää ja japaninminttua. N-A-M. Tämä jälkiruoka nousi minun Top 3 parhaisiin jälkkäreihin. Korianterijäätelö oli erinomaista, ei liian makeaa ja sopi baklavan kanssa todella hyvin.
Purpurin Dinner and show -menu oli mainio ”tutustumispakkaus” georgialaiseen ruokaan. Maut olivat johdannaisia ja varmasti moneen makuun sopivia. Lähdimme seuralaiseni kanssa navat naukkuen Purpurista ja puhuimme, että pitää viedä tuttuja sinne syömään ehdottomasti joskus!
Dinner & show info:
