Siirry pääsisältöön

Thessaloniki hitaasti – kaupunki, jossa kaikkea ei tarvitse ehtiä

Pohjois-Kreikan Thessaloniki ei ehkä ole ensimmäinen kaupunki, joka tulee mieleen Kreikan-lomaa suunnitellessa. Monelle se toimii ennen kaikkea porttina Halkidikin rannoille tai Pohjois-Kreikan saarille. Se on kuitenkin sääli, sillä Thessaloniki ansaitsee ainakin pari päivää ihan omana kohteenaan. Erityisen hyvin kaupunki sopii kevään ja syksyn kaupunkilomalle, jolloin lämpötilat ovat yleensä miellyttäviä kävelyyn ja kaupungin tutkimiseen. Thessalonikia ei kuitenkaan kannata unohtaa talvellakaan. Se on ympärivuotinen suurkaupunki, jossa elämä ei hiljene matkailusesongin päättyessä, ja juuri ruokakulttuuri, museot, kahvilat ja vilkas kaupunkielämä tekevät siitä kiinnostavan myös viileämpinä kuukausina. Kesällä Thessaloniki puolestaan yhdistyy luontevasti rantalomaan Halkidikissa tai esimerkiksi Thassoksella.

Ano Poli näyttää kaupungin toisen puolen

Yksi paikoista, joissa kaupungissa kannattaa ehdottomasti käydä, on Ano Poli, Thessalonikin vanha yläkaupunki. Keskustan vilkkaista kaduista noustessa maisema muuttuu nopeasti. Kadut kapenevat, talot madaltuvat ja kaupungin moderni ilme vaihtuu perinteisemmäksi. Ano Polissa näkyy enemmän sitä Thessalonikia, joka on säilynyt kaupungin pitkän historian keskellä. Paras tapa tutustua alueeseen on yksinkertainen: ottaa taksi ylös ja lähteä kävelemään rauhassa alaspäin. Näin reitti kulkee mukavasti kohti keskustaa ja samalla ehtii pysähtyä pienille kaduille ja aukioille.

Ylhäältä avautuvat hienot näkymät yli Thessalonikin ja Thermaïkóslahden. Talojen väliin jää pieniä aukioita, kirkkoja ja tavernoita, ja tunnelma on huomattavasti rauhallisempi kuin alhaalla keskustassa. Jos Thessalonikista haluaa nähdä vain yhden alueen keskustan ulkopuolelta, Ano Poli on hyvä valinta.

Rantabulevardi on Thessalonikin olohuone

Jos Ano Poli kertoo kaupungin historiasta, rantabulevardi näyttää tämän päivän Thessalonikin. Merenrantaa seuraava pitkä kävelyreitti on yksi kaupungin parhaista paikoista etenkin iltapäivällä ja alkuillasta. Paikalliset kävelevät, juoksevat, pyöräilevät, tapaavat ystäviä ja istuvat meren äärellä. Tunnelma on selvästi enemmän paikallinen kuin monessa Kreikan varsinaisessa lomakohteessa.

Thessalonikissa ei tarvitse jatkuvasti olla matkalla johonkin nähtävyyteen. Rantabulevardilla voi yksinkertaisesti kävellä, katsella ympärilleen ja pysähtyä terassille. Rannan tunnetuin maamerkki on Valkoinen torni, mutta itse asiassa kiinnostavampi kokemus on koko rantavyöhyke. Meri on jatkuvasti läsnä, ja vaikka Thessaloniki on suurkaupunki, rannalla tunnelma tuntuu hetkittäin yllättävän leppoisalta.

Kaupunki, jossa kannattaa syödä hyvin

Jos jotain Thessalonikissa kannattaa tehdä vuodenajasta riippumatta, se on syödä. Kaupunki tunnetaan vahvasta ruokakulttuuristaan, ja ravintoloita löytyy perinteisistä tavernoista moderneihin viinibaareihin ja kunnianhimoisempiin ravintoloihin. Ruoka on myös hyvä syy luopua liian tarkasta päiväohjelmasta. Pitkä lounas, muutama jaettava annos, kreikkalainen salaatti, kalaa tai grillattua lihaa ja lasillinen paikallista viiniä sopivat Thessalonikiin paremmin kuin kiireinen nähtävyyslista. Kreikkalaiseen tapaan illallinen syödään myöhään. Alkuillasta moni ravintola saattaa näyttää vielä lähes tyhjältä, mutta iltaa kohti kaupunki herää eloon.

ON Residence – vanhaa glamouria modernilla twistillä

Thessalonikissa pääsimme tutustumaan myös ON Residenceen, viiden tähden boutique-hotelliin aivan kaupungin rantabulevardilla. Hotelli kuuluu Small Luxury Hotels of the World -kokoelmaan, ja ymmärsimme nopeasti miksi. Paikka vaikutti siltä kuin se olisi juuri remontoitu: kaikki oli viimeisteltyä, tyylikästä ja raikasta, mutta samalla hotellissa oli ihanaa vanhan ajan glamouria. Rakennus on itse asiassa jo vuodelta 1926, ja sen restauroinnissa on onnistuttu hienosti yhdistämään rakennuksen historia moderniin luksukseen. Hotellissa on vain 60 huonetta ja sviittiä, joten tunnelma on paljon henkilökohtaisempi kuin suuressa kaupunkihotellissa.

Me pidimme ON Residencestä todella paljon. Yksi vierailumme kohokohdista oli hotellin kahdeksannessa kerroksessa sijaitseva ON Rooftop Bar, josta avautuvat upeat näkymät Thermaikoksenlahdelle. Tänne kannattaa tulla nimenomaan auringonlaskun aikaan – cocktail kattoterassilla, meri edessä ja Thessaloniki ympärillä oli aika täydellinen tapa aloittaa ilta.

Illallisen söimme hotellin Olympos Naoussa -ravintolassa, jolla on Thessalonikissa pitkä historia. Legendaarinen ravintola toimi samassa rakennuksessa vuosikymmenten ajan, sulkeutui 1990-luvulla ja herätettiin hotellin avaamisen yhteydessä uudelleen henkiin. Nykyinen Olympos Naoussa tarjoilee modernilla otteella kreikkalaista ruokaa, jossa näkyvät erityisesti paikalliset raaka-aineet ja Thessalonikin oma ruokakulttuuri. Meidän illallisemme oli todella hyvä ja miljöö yhtä onnistunut kuin itse ruoka.

Porto Palace – pala Thessalonikin teollista historiaa

Thessalonikissa majoituimme myös Porto Palace Hotel Thessalonikissa, joka oli aivan erilainen hotellielämys kuin kaupungin keskustan boutique-hotellit. Hotelli sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella satama-alueella, vanhassa teollisuusrakennuksessa, jonka historia ulottuu vuoteen 1913. Rakennus on nykyään suojeltu moderni monumentti, ja sen alkuperäistä teollista arkkitehtuuria on säilytetty hienosti osana hotellia. Aikoinaan aivan rakennuksen vierestä kulki jopa rantaa seurannut rautatie – vanhojen raiteiden jäänteitä on löytynyt hotellin Grand Pietra -salista. Viiden tähden Porto Palace avasi ovensa vuonna 2005 pitkän kunnostusprojektin jälkeen.

Kesällä Porto Palacen ehdoton valtti on Ursa Minor Rooftop Bar & Restaurant. Kattoterassilta avautuu aivan omanlaisensa näkymä Thessalonikin satamaan ja kaupungin teollisemmalle puolelle, ja erityisen hieno paikka se on auringonlaskun aikaan. Katolla on myös aurinkotuoleja ja pienet altaat, joten siellä voi viettää päivää ja jäädä myöhemmin drinkille tai illalliselle. Meidän kokemuksemme hotellin ruoasta oli todella hyvä, ja kattoterassi tekee Porto Palacesta muutenkin kiinnostavan vaihtoehdon etenkin kesällä.

Sijainti ei ole aivan Thessalonikin ydinkeskustassa, mutta keskustaan on vain noin viiden minuutin ajomatka, ja hotellilla on myös maksuton shuttle-yhteys keskustaan aikataulun mukaan. Vastineeksi täällä saa väljyyttä, suuren hotellin palvelut, span ja kuntosalin sekä oman, hieman erilaisen näkökulman Thessalonikiin.

Viininystävän kannattaa lähteä kaupungin ulkopuolelle

Yksi Thessalonikin yllätyksistä löytyy hieman keskustan ulkopuolelta. Kaupunkia ympäröivällä alueella toimii useita viinitiloja, joten viininystävän kannattaa varata matkasta ainakin yksi iltapäivä tai ilta viinitilavierailulle. Yksi hyvä vaihtoehto on Domaine Florian, pieni viinitila Thessalonikin lähistöllä.

Paikka on kaikkea muuta kuin suuren mittakaavan viiniturismia. Tunnelma on intiimi ja mutkaton, ympärillä avautuvat viinitarhat ja auringon laskiessa maisema muuttuu erityisen kauniiksi. Auringonlasku teki vierailusta yhden matkan mieleenpainuvimmista illoista. Viiniä maisteltiin rauhassa ilman kiirettä ja tunnelma oli sellainen, jonka vuoksi viinitiloilla ylipäätään kannattaa käydä: hetken ajan ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään muuta kuin istua, maistella ja katsella maisemaa.

Myös hinnat yllättivät positiivisesti. Viinilasillinen maksoi noin viisi euroa ja mukaan ostettujen pullojen hinnat liikkuivat noin kahdenkymmenen euron tuntumassa. Domaine Florian on hyvä muistutus siitä, ettei Thessalonikin matkalla kannata keskittyä vain keskustaan. Kaupungin ympäristössä on paljon nähtävää, ja viinitilat tarjoavat aivan erilaisen näkökulman Pohjois-Kreikkaan.

Halkidiki tuo matkaan täydellisen vastakohdan

Thessalonikin suuri etu on se, että kaupunkilomaan on helppo yhdistää meri. Halkidikin niemimaa alkaa suhteellisen lyhyen ajomatkan päässä kaupungista, ja jo yhden yön vierailu muuttaa matkan tunnelman kokonaan. Kaupungin vilkkaasta elämästä siirrytään turkoosin veden, hiekkarantojen ja resorttien maailmaan. Tällainen yhdistelmä toimii hyvin myös suomalaiselle matkailijalle, joka ei halua viettää koko lomaa kaupungissa mutta ei myöskään pelkkää rantalomaa.

Pari yötä Thessalonikissa ja sen jälkeen muutama päivä Halkidikissa muodostavat helposti toimivan kokonaisuuden. Halkidikin kolme niin sanottua sormea ovat myös keskenään erilaisia. Kassandra on kehittynein ja vilkkain, Sithonia tunnetaan erityisesti luonnostaan ja rannoistaan, ja Athoksen niemimaa muodostaa oman, hyvin erilaisen maailmansa.

Thessaloniki toimii ympäri vuoden

Thessaloniki mielletään helposti osaksi Kreikan kesälomaa, vaikka kaupunkina se on kiinnostavimmillaan ehkä juuri varsinaisen kesäsesongin ulkopuolella. Kevät ja syksy ovat erinomaista aikaa Thessalonikin kaupunkilomalle. Silloin päivät sopivat hyvin kävelyyn, terasseilla istumiseen, Ano Polin tutkimiseen ja retkiin kaupungin ympäristöön.

Myös talvi on varteenotettava vaihtoehto. Thessaloniki on Kreikan toiseksi suurin kaupunki, joten ravintolat, baarit, kahvilat ja kulttuurielämä eivät ole riippuvaisia pelkästään matkailusesongista. Talvella kaupunki tarjoaa ennen kaikkea paikallisempaa kaupunkielämää, hyvää ruokaa ja huomattavasti erilaisen Kreikka-kokemuksen kuin perinteinen rantaloma.

Kesällä taas kannattaa hyödyntää Thessalonikin sijainti ja rakentaa matkasta yhdistelmä: muutama päivä kaupungissa ja sen jälkeen Halkidikin rannoille tai esimerkiksi Thassokselle. Thessalonikin viehätys ei lopulta rakennu yhden suuren nähtävyyden ympärille. Parhaimmillaan se on yhdistelmä vanhan kaupungin kujia, merenrantaa, pitkiä illallisia ja viinilasillista auringonlaskussa.

Jutun on kirjoittanut Kreikka-fani Titti Myhrberg

Kuvat: Elina Engberg


Lue myös