Hyvinkäällä voi nyt tehdä matkan menneiden vuosikymmenten iltoihin, kohtaamisiin ja kaupungin sykkivään yöelämään. Museokeskus Taikan näyttely Neonvaloja ja nurkkapöytiä avaa oven suomalaisen ravintola- ja yöelämäkulttuurin historiaan tavalla, joka on yhtä aikaa elämyksellinen, nostalginen ja yllättävän ajankohtainen.
Näyttely ei kerro vain ravintoloista. Se kertoo ihmisistä, vapaa-ajasta, ystävyydestä, musiikista ja siitä, miten suomalainen tapa viettää iltaa on muuttunut vuosikymmenten aikana. Samalla se nostaa Hyvinkään esiin kaupunkina, jolla on ollut poikkeuksellisen vahva rooli alueensa yöelämän keskuksena.
Museokeskus Taikan museonjohtaja Tuomas Ravean mukaan näyttelyn siemen kylvettiin jo lähes kymmenen vuotta sitten, kun hän luki M. A. Nummisen vuonna 1986 ilmestyneen Baarien mies -teoksen.
Ajatus jäi hautumaan pitkäksi aikaa, mutta lopulta se sai konkreettisen muodon. Yksi ratkaiseva syy oli se, että yksi kirjan tunnetuista keskikaljakuppiloista, Neliapila, sijaitsi juuri Hyvinkäällä. Kun mukaan otettiin myös kaupungin vahva yökerhohistoria, kokonaisuudesta alkoi hahmottua näyttely, joka kertoo paljon enemmän kuin vain yksittäisistä anniskelupaikoista.
Monelle Hyvinkää on tuttu sijainnistaan hyvien yhteyksien varrella, mutta harvempi tulee ajatelleeksi, miten keskeinen yöelämän solmukohta se on aikanaan ollut. Kaupunki veti nuoria puoleensa sekä lähialueilta että Helsingistä, ja etenkin rautatieaseman ympäristö muodosti vilkkaan iltaelämän ytimen.
Vuosituhannen vaihteen tienoilla aseman läheisyydessä oli useita yökerhoja, joihin jonotettiin. Myös kaupungin oppilaitokset toivat rytmiä iltoihin ja vahvistivat Hyvinkään asemaa seudullisena kohtaamispaikkana.
Erityisen vahvasti muistoissa elävät Hyvinkään Sveitsin alueen ravintolat ja yökerhot. Rantasipin Tiffany ja Bermuda vetivät väkeä pitkienkin matkojen päästä, ja kesäterassi Sibiza oli aikanaan lähes poikkeuksellinen näky Suomessa. Se oli rakennettu muistuttamaan lomakohdetta, ja tunnelma vei hetkeksi kauas arjesta.
Bermudassa puolestaan elämyksellisyyttä vietiin pitkälle. Sisäänkäynti oli rakennettu sukellusveneteeman ympärille, ja koko paikka loi vaikutelman vedenalaisesta maailmasta. Juuri tällaiset yksityiskohdat kertovat siitä, kuinka kunnianhimoisesti yöelämää rakennettiin ja miten vahvasti ravintolat olivat osa vapaa-ajan elämyksiä.
Neonvaloja ja nurkkapöytiä ei ole vain tietoa seinillä, vaan kokemus, joka rakennetaan tilan, esineiden ja tunnelman kautta. Näyttely jakautuu kahteen maailmaan: toisella puolella on diskopallon sävyttämä yökerho, toisella kulmakuppila pajatsoineen ja hämärine nurkkapöytineen.
Kävijä pääsee aistimaan, miten erilaisia rooleja ravintoloilla on eri aikoina ollut. Toisille ne olivat arkisia olohuoneita, toisille viikonlopun irtiotto, joillekin paikka nähdä ja tulla nähdyksi.
Näyttelyssä on esillä muun muassa vanhoja pulloja, mainoksia ja ravintolaesineistöä eri vuosikymmeniltä. Erityisiä yksityiskohtia ovat esimerkiksi Ravintola Tiffanyn baarimestarin 1980-luvun nahkahousut sekä Keskiolutasiain tarkastuskirja vuosilta 1976–1991. Pienet esineet avaavat suuria tarinoita siitä, millaista ravintolaelämä Suomessa on ollut.
Näyttelyn yksi kiinnostavimmista ulottuvuuksista on tapa, jolla se yhdistää ravintolat laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Ravintolat eivät ole olleet vain juomisen paikkoja, vaan ne ovat peilanneet oman aikansa arvoja, muotia, vapaa-aikaa ja identiteettiä.
Aikanaan ravintoloihin liittyi paljon sääntelyä ja sosiaalista kontrollia. Naisia ei esimerkiksi päästetty ravintoloihin ilman miesseuraa, ja miehiä saatettiin käännyttää ovelta vääränlaisen pukeutumisen vuoksi. Olutta ei saanut ostaa ilman ruokaa vuoteen 1980 asti. Nykykatsojalle tällaiset yksityiskohdat tuntuvat lähes uskomattomilta, mutta juuri siksi ne tekevät näyttelystä kiinnostavan.
Samalla näyttely tarkastelee myös sitä, miten ravintolakulttuuri on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Yökerhojen aika on monin paikoin hiipunut, ja tilalle ovat nousseet pienemmät, viihtyisämmät baarit, terassit ja pubit. Ihmisten vapaa-aika on muuttunut, samoin suhde alkoholiin, yhdessäoloon ja kaupunkikulttuuriin.
Näyttely puhuttelee erityisesti niitä, joille 1980-, 1990- ja 2000-lukujen ravintolamaailma on osa omia muistoja. Samalla se avaa nuoremmille kävijöille aikakausia, jolloin ystäviä tavattiin kasvotusten ravintoloissa eikä sovelluksissa, ja jolloin iltaan lähdettiin usein jo paikkojen tunnelman vuoksi.
Näyttelyn yhteydessä kerätään myös kävijöiden omia muistoja yöelämästä. Tämä tekee kokonaisuudesta elävän ja jatkuvasti täydentyvän. Kyse ei ole vain museoidusta menneisyydestä, vaan muistojen maisemasta, joka edelleen elää ihmisissä.
Tuomas Ravea tiivistää näyttelyn hengen osuvasti. Vieraat hän ohjaisi ensin yökerhon puolelle, jossa neonvalot ja baaritiski houkuttelevat muistelemaan ja ottamaan kuvia. Itse hän jäisi kulmakuppilaan, sinne missä hämärissä nurkissa tuntuu edelleen kaikuvan tuhansia tarinoita.
TopTravelsin näkökulmasta Neonvaloja ja nurkkapöytiä on kiinnostava kohde siksi, että se yhdistää paikallishistorian, elämyksellisyyden ja matkailullisen kiinnostavuuden poikkeuksellisen luontevalla tavalla. Se tarjoaa hyvän syyn poiketa Hyvinkäälle, mutta samalla se kertoo jotain olennaista koko Suomesta.
Kyseessä on näyttely, jossa voi nauraa, muistella, yllättyä ja tunnistaa jotain myös omasta elämästään. Se muistuttaa, että myös ravintolat, baarit ja yökerhot ovat osa matkailua ja kaupunkikokemusta. Ne ovat paikkoja, joihin liittyy tunnelmia, kohtaamisia ja tarinoita, jotka jäävät mieleen vuosikymmeniksi.
