

Suuret Oluet – Pienet Panimot – oluttapahtuma saapuu Ouluun 9. kertaa
Oulu saa jälleen oman pienpanimojuhlan, kun Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) -terassi järjestetään kolmipäiväisenä torstaista lauantaihin 21.–23.8 Oulun Kauppatorin parkkipaikalla.
Oulun SOPP:ssa pääosassa ovat pienpanimoiden tuotteet. Mukana on 15 kotimaista käsityöläispanimoa ja yksi tilaviinin valmistaja. Alueelle on vapaa pääsy klo 18 asti. Sen jälkeen saapuvilta peritään 16 euron sisäänpääsymaksu, joka sisältää olutlasin. Pöytiä voi varata ennakkoon Tiketistä. Kylmäkään ei yllätä, koska teltat ovat lämmitettyjä.
”Suuret Oluet – Pienet Panimot on järjestetty onnistuneesti tänä kesänä jo Tampereella, Lahdessa, Helsingissä ja Turussa ja niissä on käynyt yli 30 000 oluen ystävää. Kesän kiertue päättyy tältä vuodelta nyt Ouluun. Koko SOPP-tapahtuma sai alkunsa vuonna 2003 Lahdesta. Tänä vuonna SOPP-Oulu on jälleen Kauppatorin parkkipaikalla ”, Kääriäinen kertoo.
Kääriäinen sanoo, että pienpanimoyrittäjät ovat olleet vaikeuksissa koronapandemian, Ukrainan sodan, inflaation ja kohonneiden kustannusten johdosta. SOPPin järjestäminen on kädenojennus kotimaisille Pienpanimoliiton jäsenyrityksille maistattaa ja myydä tuotteitaan suoraan asiakkailleen ja saada palautetta niistä.
”Kesä on jatkunut vilkkaana ja toivottavasti mahdollisimman moni oluen ystävä löytää tiensä myös Oulun SOPPiin. Tapahtumassamme tapaa panimoiden omat henkilöt, jotka varmasti tietävät panimostaan ja tuotteistaan kaiken tarvittavan. Pienpanimo-olut on lisäksi iloinen ja sosiaalinen voimatekijä, joka yhdistää ihmisiä. Olut on oleellinen osa suomalaisten kesänviettoa”, Kääriäinen sanoo.
Iltaohjelmat täydentävät tapahtumaa
Torstaina SOPP-illassa esiintyy Maya & Janne Aslak, perjantaina Eila ja Ellis duo ja lauantaina The Deborah Jones Band.
SOPPissa on mahdollisuus osallistua myös tastingiin, jossa pääsee tutustumaan erilaisiin olutmakuihin ja löytämään uusia suosikkiolutyylejä. Tastingin voi varata sivuiltamme tai paikan päältä, osallistuminen maksaa 25 €/hlö ja se sisältää 5 erilaista olutta.

Ruokaa paikan päältä ja juomat mukaan pienpanimomyymälästä
Tarjolla on alkoholittomia virvokkeita sekä monipuolista kotimaista ruokaa. Tarjolla on muikkuannoksia, Hatsapureja, ruis- ja makkaraherkkuja, burgereita, makkaraperunoita ja ranskiksia. Ruokatarjonnasta vastaavat Kitkan Muikut, Ruisherkku, Black Grill Burger ja Haapasalon Hatsapuri.
Alueella on pienpanimomyymälä, SOPP SHOP, josta voi ostaa mukaan enintään 8-prosenttisia käsityöläisjuomia. Myymälä on avoinna klo 21 asti.
Terassin järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy, Suomen vanhin pienpanimo, joka täyttää tänä vuonna 40 vuotta, yhdessä Pienpanimoliiton jäsenyritysten kanssa. Lasihuolto on Oulun Olutseuran talkoolaisten hoidossa. Tapahtumalla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Matkailutoimittajien Kilta valitsi SOPP-tapahtuman vuoden 2016 matkailutapahtumaksi Suomessa.
”Suosittelemme pöytävarauksen tekemistä. Ennakkovarauksella voi varmistaa sisäänpääsyn ohella seurueelle oman pöydän alueen parhaimmalta paikalta. Lisävinkkejä ja -ohjeita kannattaa lukea verkkosivuiltamme www.suuretoluet.fi”, Kääriäinen opastaa.
Lue lisää Oulun SOPP järjestelyistä: https://suuretoluet.fi/oulu/
Yhteystiedot: Pekka Kääriäinen, tapahtuman johtaja, p. 050 559 4013, [email protected]
Antti Kääriäinen, hallituksen pj, p. 044 252 1012, [email protected]
Mukana olevat panimot:
- Atmos Brewing, Tampere, www.atmosbrewing.fi
- Bock´s Corner Brewery, Vaasa, www.bockscornerbrewery.com
- Husky Brewing, Helsinki, www.huskybrewing.fi
- Iso-Kallan Panimo, Kuopio, www.isokallanpanimo.fi
- Karvilan Panimo, Enonkoski, www.karvilanpanimo.fi
- Kvarken Brewery, Mustasaari, www.kvarkenbrewery.com
- Lammin Sahti, Lammi, www.sahti.fi
- Masis Brewery, Espoo, www.masisbrewery.com
- naïlo brewing Co., Oulu, www.nailobrewing.fi
- OluMylly, Forssa, www.olutmylly.fi
- Plevna, Tampere, www.plevna.fi
- Pramia Oy, Ilvesjoki, www.pramia.fi
- RPS Brewing, Kuopio, www.rpsbrewing.fi
- Teerenpeli Panimo & Tislaamo, Lahti, www.teerenpeli.com
- Tornion Panimo, Tornio, www.tornionpanimo.fi
- Vuokatin Viini, Vuokatti, www.vuokatinviini.fi
Aukioloajat: torstai ja perjantai klo 15-23
lauantai klo 12-24