Siirry pääsisältöön

Viron golfkenttien helmi Estonian Golf and Country Club on loistava kohde päivämatkalle

Näkymä Sea Coursen kolmannelta väylältä Suomenlahdelle Kuva: EGCC

Tallinnasta golfkentälle ajaa puolessa tunnissa, ja kentältä on upeat maisemat Suomenlahdelle. Lähellä sijaitsee myös alueen tunnetuin nähtävyys, Jägala Jugan vesiputous. Myös Jõelähtmen alueen majoitustoiminta on alkanut monipuolistua.

Kentän laajennustyöt ovat alkaneet

EGCC:lle on jo pitkään suunnitelltu uutta, major-voittaja Annika Sörenstamin nimeä kantavaa 18-reikäistä kenttää.

”Tänä kesänä uuden kentän rakennustyöt ovat vihdoin alkaneet, mutta rakennnustyöt vievät aikaa useita vuosia”, kertoo EGCC:n toimitusjohtaja Hanno Kross. Uusi kenttä tulee korvaamaan nykyisen Stone Course-kentän.

Pääkenttä Sea Course on nyt erinomaisessa kunnossa ja kentällä riittää pelaajia. Myös harjoitusaluetta on kehitetty tänä vuonna. Lähempää klubitaloa löytyy nyt myös aivan uusi harjoitusalue puttaukseen.

Eniten ulkomaanvierailijoita kentälle tulee Suomesta, mutta muitakin kieliä kuulee. Myös Virossa lajin suosio kasvaa ja kentän sijainti vain 30 minuutin ajomatkan päässä keskustasta vetää uusia harrastajia puoleensa.

Ravintola- ja juhlapalvelut

Estonian Golf and Country Club on myös tunnettu erinomaisista ravintolapalveluistaan. Klubitalon ravintolatoiminnasta vastaa Da Vinci -ravintolaketju ja ravintola palkittiin Pohjois-Euroopan paras golfravintola -tittelillä. Kunniapalkinnot myönnettiin 59club Europe Service Excellence Awards 2024 -gaalassa Espanjassa.

Da Vinci golfravintola on Pohjois-Euroopan paras golfravintola Kuva: EGCC

Estonian Golf and Country Clubin ravintola tarjoaa viihtyisän ympäristön, jossa voi rentoutua kierroksen jälkeen. Suurelta terassilta avautuvat upeat näkymät kentille ja ympäröivään luontoon. Ravintolan menusta löytyy vaihtoehtoja niin kevyistä lounaista kuin täyttävämpiin illallisiin. Jokainen annos on valmistettu huolella ja ammattitaidolla. Ravintola soveltuu myös juhlavimpiin hetkiin ystävien tai perheen kanssa.

EGCC taipuu myös tapahtumiin. Klubitalon vieressä sijaitseva Klinkberg Summer Venue on ihanteellinen paikka isommile tapahtumille. Juhlateltassa on modernit ja tilavat wc-tilat sekä vaatesäilytys.

Taidetta ja asuntomessut

Virolainen taidegalleria KOOS teki myös uuden esiintulonsa EGCC:llä. Näyttely koostuu suurista veistoksista. Gallerian teoksia löytyy nyt jo useampia klubitalon pihapiiristä.

KOOS gallerian tiimi ja EGCC:n perustaja Mait Schmidt Kuva: KOOS

Ja on EGCC:llä vielä muutakin kerrottavaa. Vuonna 2025 EGCC:llä järjestetään Viron ensimmäiset asuntomessut. Tapahtuma tuo yhteen rakentamisen ja sisustamisen osaajat, ja tarjoaa messuvierailijoille ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua asumisen trendeihin ja innovaatioihin. Jõelähtme on todella ainutlaatuinen paikka ympärivuotiseen tai kausiluontoiseen asumiseen luonnon keskellä.

Nyt on monta syytä vierailla EGCC:llä. Alueelle kutsuu golfin lisäksi myös hyvä ruoka, taide ja modernin asumisen uudet tuulet. Taideteoksia ja maisemia kannattaa tullaa ihailemaan kauempaakin.

Teksti: Anita Jarrah Kuvat: EGCC www.egcc.ee ja KOOS gallery

. . .

Estonian Golf & Country Club

Instagram: @estoniangolf @davincigolfirestoran

Aukioloajat: katso tarkemmat aukioloajat täältä

Tutustu golfpaketteihin täältä www.egcc.ee

Lue myös