Siirry pääsisältöön

Osaamismerkit ohjaavat kestävän matkailun polulle

– Hanke on kolmivaiheinen, monen tahon yhteistyönä toteutettu prosessi, kuvailee lehtori Lotta Pakanen.

– Aluksi selvitimme yritysten ja muiden alan toimijoiden kanssa mm. sitä, onko tällaiselle merkistölle ylipäätään tarvetta sekä millaista osaamista sen avulla olisi hyvä tunnistaa ja tunnustaa.

– Näin pääsimmekin jo määrittelemään merkkien sisällöt ja vaatimukset. Määrittely saatiin päätökseen viime keväänä ja nyt suunnittelemme ensimmäistä osaamismerkkeihin perustuvaa verkkokurssia. Verkkokurssi toteutetaan MOOC-kurssina ja pilotti aloitetaan kevätpuolella.

Lotta Pakanen.

Skaalautuva osaamismerkistö palvelee kaikentasoisia osaajia

Osaamismerkistö ja sen pohjalle rakentuva verkkokurssi sopivat kaikille koulutus- ja työskentelytasoille aina kausityöntekijöistä esimiehille ja johdolle sekä matkailualan kehittäjille, mm. kuntien matkailutoimistoille ja ely-keskuksille.

– Koulutus painottuu jossain määrin maantieteellisiin kysymyksiin, eli Lapissa ja Saaristomeren alueella esille nouseviin matkailualan erityispiirteisiin. Toki koulutuksessa on silti runsaasti antia myös muilla seuduilla toimiville matkailualan tekijöille.

Yritysten ennakkohaastatteluissa vastuullisuudessa tärkeiksi koettiin esim. kysymykset esteettömyydestä, paikalliskulttuurin perinteistä, tuotteistamisesta ja viestinnän vastuullisuudesta.

– Mielenkiintoista olivat kielellisen tasa-arvon kysymykset: saaristoalueilla korostuu ruotsin osaaminen, Lapissa sen sijaan kausityöntekijöiden myötä englanti. Osaamismerkistö onkin toteutettu neljällä eri kielellä: suomi, ruotsi, englanti ja pohjoissaame.

Pakanen toivoo osaamismerkkien tulevan ajan myötä pysyväksi tavaksi yrityksille kehittää osaamistaan.

– Kotimaisuus ja kriteereiden luominen yhteistyössä alan yritysten kanssa takaavat, että koulutuksessa pureudutaan juuri Suomelle tärkeisiin asioihin. Pyrimme siihen, että merkistömme pysyy matalan kynnyksen vaihtoehtona laajoille ja usein kalliille sertifikaateille. Uskomme, että merkistöstä hyötyy lopulta myös yksittäinen matkailija.

Teksti: Kaisa Mäntyranta

Tutustu lisää: Kestävän matkailun osaamismerkit

www.oamk.fi

Lue myös