Siirry pääsisältöön

Latvia on kulttuurielämyksiä kaupungeissa, aktiivilomailua rannikolla sekä makumatkoja maaseudulla

– Asiakkaat etsivät nyt toisenlaisia lomanviettotapoja kuin aiemmin. He eivät enää pelkästään halua kokea kaupunkeja vaan myös kiireetöntä lomailua luonnossa sellaisissa kohteissa, jotka eivät ole täynnä muita matkailijoita. Latviassa on paljon vihreää luontoa, puhtaita merenrantoja ja viehättävä maaseutu, kertoo johtava matkailumarkkinoinnin asiantuntija Inguna Žīgure.

Latvian ainutlaatuisuuteen voi tutustua ruuan, arkkitehtuurin ja kulttuurin kautta. Latviassa on aina eletty ekologisten arvojen mukaan.

Maan ruokakulttuuri on persoonallinen valmistusmenetelmineen ja perinteineen. Latvialaiset savustavat kaikkea mahdollista lihasta juustoon ja toisinaan käyttävät tilliä reippaanpuoleisesti. Paikallinen ruisleipä saa erityisiä kehuja matkailijoilta.

Liharuuistaan kuuluisa keittiö keskittyy kesää kohti enemmän kalaruokiin. Ankerias ja nahkiainen ovat paikallisia herkkuja savustettuna ja muuten. 

– Jos haluat elää kuten paikallinen, suosittelen ostamaan ison tynnyrin koivunmahlaa. Erityisesti keväisin sitä juodaan litrakaupalla, kun halutaan puhdistaa keho menneen vuoden kuonasta, kertoo latvialais-suomalaisen kauppakamarin puheenjohtaja ja matkailuyrittäjä Arnis Pooks.  

Riika

Riika liittyy monien mielessä sen historialliseen vanhaankaupunkiin, joka on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1997. Riian keskusta ulottuu myös vanhankaupungin muurien ulkopuolelle. Kiinnostavia elämyksiä tulee vastaan kaupungin laitamillakin. 

Riian tarinaa voi seurata sen arkkitehtuurin kautta. Historiallisen vanhankaupungin vanhin rakennus on 1400-luvulta ja kaupungin keskusta on hiljalleen laajentunut vanhankaupungin muurien ulkopuolelle, jossa jugendtyyliset talot ihastuttavat matkailijoita. 

Koko keskustan ulkopuolelta puolestaan löytää modernia arkkitehtuuria sekä neuvostobrutalismia ja sen myötä kiinnostavaa, erilaista meininkiä. Hylätyissä tehtaissa ja varastorakennuksissa on kehittynyt ainutlaatuista baari-ja taidekulttuuria.

Riian historiallinen vanhakaupunki

Vanhankaupungin rakennuksissa voi erottaa historian kerrostumia 800 vuoden ajalta. 

Riian vanhakaupunki.

Tuomiokirkko – Riian Tuomiokirkko on kuuluisa valtavista vanhoista uruistaan. Soitin on maailman neljänneksi suurin. Päivittäin kello 12 voi kesäisin nauttia puolen tunnin urkukonsertista.

Mustapäiden talo  Hansakaupungin suosituimpia vierailukohteita on ulkomaisten kauppiaiden veljesjärjestön Mustapäiden talo, joka on komea sekä sisältä ja ulkoa. Talossa voi tutustua Latvian historiaan. Tiloja voi myös vuokrata omaan käyttöön juhliin ja muihin tilaisuuksiin. 

Ravintolaideoita Riian vanhassakaupungissa: Pētergailis, Ravintola kolme kokkia ja terassiravintola Gutenbers.

Terassiravintola Gutenbergs.

Pääkaupungin keskusta vanhankaupungin muurien ulkopuolella

Riian vanhankaupungin ulkopuolella sijaitsee suurin osa kaupungin kulttuuritarjonnasta.

Latvian kansallisooppera- ja balettitalo on näkemisen arvoinen sekä sisältä että ulkoa, vaikuttihan siellä itse Richard Wagner. Oopperamatkalle voi lentää vaikkapa yhdeksi illaksi ja esitykseen saa pukeutua juhlavasti paikalliseen tapaan. Ravintola Kolonaden terassilla voi ennen esitystä kultivoituneesti nauttia Riian Mustaa Balsamia ja ihailla Vapauden muistomerkkiä.

Latvian kansallisooppera- ja balettitalo.

Mežaparks Grand Stage on rakennettu Latvian kuoro- ja tanssifestivaaleja varten, jotka järjestetään joka viides vuosi. Laulujuhlat kokoavat tuhannet ihmiset yhteen nauttimaan kuoromusiikista ja tanssista.

Latvian kansallinen taidemuseo esittelee laajasti taidetta 1800 ja 1900 -luvuilta ja sijaitsee lähellä jugendtalojen aluetta.

Kiinnostavia vierailukohteita on myös mm. Ruotsalainen portti, Jana Rozentala un Rudolfa Blaumana muzejs-museo, historiallinen elokuvateatteri, Splendid Palace sekä nykytaiteen museo, Zuzeum Art Centre. 

Ravintolaideoita Riian keskustassa vanhankaupungin muurien ulkopuolella: Riviera, Fellini ja Andalusian koira. 

Keskustan ulkopuolella

Riian keskustan ulkopuoli on arkkitehtuuriltaan modernimpi, mutta siellä on myös neuvostoaikaisia rakennuksia, joille on keksitty uusia jännittäviä käyttötarkoituksia. 

Kansalliskirjasto edustaa modernia arkkitehtuuria, jonka sisätiloista löytyy myös kahvila. 

Moottorimuseo esittelee erilaisia moottoriajoneuvoja antiikkisista autoista modernimpiin menopeleihin. Riian Moottorimuseon sijaitsee 15 minuutin automatkan päässä vanhastakaupungista.

www.motormuseum.com

Neuvostorakennuksissa kehittyvä taide-ja yöelämän keskus:

Hylättyjä neuvostoaikaisia varasto- ja tehdastiloja annetaan ravintolayrittäjien ja taiteilijoiden käyttöön ilmaiseksi, sillä rakennusten kunnostaminen ja myynti siintää vielä kaukana tulevaisuudessa. Tilapäisiksi pystytetyt klubit, ravintolat ja galleriat sykkivät elämää ja nostavat alueen arvoa.

Briana-katu on vanhin lajinsa edustaja ja keskittynyt yöelämään. Kadulta löytyy olutpanimo, yökerho ja konserttisaliksi muutettu vanha rakennus, joka pihansa ansiosta soveltuu myös ulkoilmakonserttien järjestämiseen. 

Tallinnan kadun kortteli on vaihtoehtoista tunnelmaa etsivien ihmisten kohtaamispaikka. Sieltä löytyy kymmeniä kahviloita, uuden musiikin konserttisali, galleria sekä jännittäviä baareja ja klubeja.

Urheilukatu 2:sta löytyy varsinainen kultuurin keskittymä, nykytaidetta, konserttisali, teatteri, kaksi galleriaa ja kolme kahvilaa. 

Villien juhlien jälkeen voi lähteä lepäämään kylpylöistä ja rannoista tunnettuun Jurmalaan. Puolen tunnin matka taittuu kätevästi junalla.

Virkistävä Jurmala

Jurmalaan on helppo piipahtaa päiväseltään, vaikka tekemistä riittäisikin kokonaiseksi viikoksi. Raikas meri-ilma ja Jurmalan 30 kilometria pitkä ranta kutsuu virkistymään. Alue viehättää auringonpalvojia toukokuusta syyskuuhun. 

Mineraalisista luonnonlähteistä, kylpylöistä ja terveellisestä mikroilmastosta tunnettu Jurmalaon monipuolisempi kohde kuin yleisesti tiedetään. Kaupungissa on hämmästyttävän monipuolinen kulttuuritarjonta konserttisaleineen ja museoineen. Kiinnostava menneisyys näkyy myös Jurmalan omaperäisissä rakennuksissa.

Arkkitehtuurin mosaiikkia:

Puiset pitsihuvilat, neuvostorakennukset sekä uusbarokkia edustavat talot vuorottelevat katujen varsilla. Mosaiikkiarkkitehtuuriksi kuvailtu rakentaminen kehittyi 1900-luvun alkupuolella, jolloin varakkaat latvialaiset liikemiehet, poliitikot ja taiteilijat kilvan  rekensivat yhä näyttävämpiä taloja. Jokainen halusi erottua edukseen ja näin syntyi iloinen sekamelska, jossa toinen toistaan komeampi torni ja veranta lomittuvat.  

Luonnollisia mineraalilähteitä:

– Jūrmala on ainoa tietämäni paikka, jossa voi esiintyä kolmea erilaista mineraalivettä yhdellä neliömetrillä Olemme käyttäneet mineraalilähteitä satojen vuosien ajan parantaviin tarkoituksiin sisäisesti ja ulkoisesti:  rentoutumiseen, ihosairauksien hoitoon sekä neurologisia vaivoja lievittämään, kertoo turistiopas ja hyvinvointiluennoitsija Armands Muiznieks.  

Kylpylöiden lisäksi Jurmalassa voi nauttia laajasta kulttuuritarjonnasta. Musiikki ja museot viihdyttävät turisteja rantapäivien jälkeen.  

Dzintarin vuonna 1936 valmistuneessa historiallisessa konserttitalossa pidetää erilaisia konsertteja pop-musiikista jazziin ja klassiseen musiikkiin. Puisen konserttisalin akustiikka on saanut positiivista palautetta erityisesti maailmankuuluilta oopperalaulajilta. Ulkoilmanäyttämöksikin muuntuva lisärakennus valmistui vuonna 1963 ja se mahdollistaa konserttielämykset jopa 3000 kuuntelijalle.

– Täällä vierailevien kannattaa maistaa neuvostoaikana kehitettyä Jūrmala lady -drinkkiä ja muita paikallisia erikoisuuksia. Seutu on tunnettu makeista mansikoistaan, joita vietiin 1900-luvun alussa mansikkajunilla Pietariin, Armands Muiznieks valistaa. 

Seudun muita kiinnostavia kohteita ovat Jurmala Golf, Alppiruusupuisto, ja Ķemeri National Park.

Riiasta etelään autolla tai jalan

Rundālen linnan Latvian merkittävimpiä barokki- ja rokokootyylisistä taidemuistomerkkejä, jonka kokonaisuus hurmaa. Siihen voi lähteä tutustumaan esimerkiksi vuokra-auton kyydissä tai vaikka kävellen. 

Patikointia kaikilla mukavuuksilla:

Yhä suositumpi trendi Latviassa on vaeltaminen. Etelän maaseutua voi tutkia omaan tahtiin retkeillen. Kattava palveluverkosto hotelleista kuljetuksiin mukautuu kaikenlaiseen matkantekoon päiväreissuista kuukauden vaelluksiin. Hotellit ja ravintolat palvelevat matkalaisia jokaisen etapin yhteydessä.

Päivän päätteeksi voi myös ottaa kuljetuksen johonkin toiseen kohteeseen, josta haluaa seuraavana päivänä jatkaa matkaansa. Matkanteko onnistuu myös omatoimisesti telttaillen. 

Maaseutumatkailua ja patikointia: 

– Usein kuulee tarinoita, että patikkaretkeltä on sattumalta löytynyt samanhenkinen matkakumppani, jonka kanssa elämänpolkua lähdetään jatkamaan yhdessä. Metsäpolulla voi siis kohdata elämänsä rakkauden, eikä se ole edes kovin tavatonta, kertoo Latvian maaseutumatkailuyhdistys Lauku Celotajsin puheenjohtaja Asnāte Ziemele erikoisesta matkailuimiöstä. 

Vaellusretkelle voi myös lähteä yhdessä:

Monet yritykset järjestävät patikkamatkoja parantaakseen yhteishenkeä. Palveluverkostoa retkeilijöille on tarjolla niin rannikolla, kuin metsämaillakin. Reittejä voi suunnitella maaston ja ja matka-ajan mukaan.

Lue lisää vaellusretkistä

Patikkamatkailu avartaa maaseudun maailmaa:

Aikaisemmin Latvian maaseudulta lähdettiin Riikaan etsimään ravintolaelämyksiä. Maailmanlaajuinen pandemia käänsi asetelman ylösalaisin. 

Tiheästi asutetun pääkaupungin ihmiset hakeutuivat nyt maaseudun rauhaan kontakteja välttääkseen. Näin toimivat myös monet Riian huippukokeista, jonka johdosta maaseudun palvelutarjonta sai mielenkiintoisen käänteen. 

Ravintoloiden lisäksi maaseudulla voidaan kokea aitoa maalaiselämää.

Moni matkailija haluaa kokea luonnon ja maaseudun aitoutta. Maalaismaiseen elämään voi tutustua vaikkapa lounaalla tai muutaman päivän ajan peltotöitä tehden ja paikallisten kanssa yhdessä  ruokaa valmistaen.

Lue lisää: Rural Lifestyle products

Omenasiiderin aikakausi on täällä:

Maaseudulla voi tutustua siiderinvalmistukseen. Latvialaiset omenat ovat aromaattisia ja niistä tehdään viinien lisäksi erilaisia siidereitä, halutaan tehdä juomia, jossa omenan maun erottaa selkeästi. 

Omenasiiderien aikakausi on alkanut kukoistaa ja nykyään siiderintuottajia on niin paljon, että patikkareissun voi suunnitella siideritalosta toiseen.  

Siiderimatkalla tutustutaan juoman valmistusprosessiin. Omenoiden lisäksi siidereitä tehdään kukista ja marjoista. Maaseutuelämyksen, patikoimisen ja siiderimatkan voi yhdistää.

Lue lisää siiderimatkoista.

Riiasta pohjoiseen 

Sigulda – Riikan pohjoispuolelta löydät Siguldan kaupungin, jota kutsutaan Latvian Sveitsiksi. Alueella on kolme linnaa, museoita,  boutiquehotelli ja jäätelökahviloita. 

Livonian linnassa järjestetään mm. Siguldan oopperafestivaalit 29.-31.7.2022. Alueella esiintyy tänä kesänä kansainvälisiä artisteja, kuten Michael Kiwanuka, Placebo ja James Arthur. Turaidan keskiaikainen linna on hiljattain remontoitu ja sen vaikuttavissa puitteissa toimii museo.

Seikkailijat ja kuntoilijat löytävät jännitystä alueen luolista. Gauja-joen varrella voi kokeilla hurjempiakin villityksiä. Köysihissistä voi ihailla alueen kartanoita ja linnoja. 

Ligatne – Kodikas kylä tarjoaa matkailijoille luontopolkuja, gastronomisia elämyksiä ja historiaa. Gauja National Park -kansallispuistossa voi nauttia metsästä, niityistä ja joesta.

Ligatne.

Kiipeilijät löytävät paikasta kiinnostavia maastoja, esimerkiksi neuvostoaikainen bunkkeri.

www.entergauja.com

Cēsis –  Alueelta löytyy uutta ja vanhaa. Keskiaikaisen linnan lisäksi sinne rakennettiin neljä vuotta sitten nykyaikainen konserttisali Vidzeme Concert Hall. 

Herkuttelijoita huomiodaan ravintolatarjonnassa.  Heinäkuussa järjestettävät taidefestivaalit tuovat värikästä tunnelmaa.

Riiasta länteen

Monille tulee yllätyksenä se, että Latviasta löytyy yli 500 kilometria rannikkoa, josta suuri osa valkoisia hiekkarantaa; surffausmahdollisuuksia, historiallisia linnoja sekä viehättäviä kalastajakyliä on riittämiin. 

Liepajan ranta.

Veneilijöille Itämeri on ruuhkaton. Villimpää menoa kaipaaville voi suositella vierailua Latvian Las Vegasissa, Liepajassa. 

Liepaja:

Liepajassa kaikki on kävelyetäisyydellä. Teatteri, kulttuuritalo ja ravintolat sijaitsevat vieri vieressä. Yliopistokaupunki kihelmöi uutta ja vastaanottaa Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelin vuonna 2027. 

— Liepaja on Latvian Las Vegas. Se mikä tapahtuu täällä, jää tänne, kuvailee Liepajan matkailutoimiston hallituksen jäsen Sintija Pusaudze pilkettä silmäkulmassaan.

Yöpyminen yllättää

Yöpymisvaihtoehtoja on runsaastiLiepajassa voi kesällä majoittua viidentähden hotelliin tai rantatelttaan. Tunnelmaa voi tuoda myös nukkuminen puumajassa tai vankilassa.

Karosta vankila.

Euroopan ainoa avoin vankila on suosittu matkakohde lapsiperheiden ja pariskuntien keskuudessa. Firman juhlatkin voisi mielikuvituksellisesti järjestää sellissä.  

Poimintoja Länsi-Latvian tarjonnasta: 

Kurzeme: Rannoilta voi löytää meripihkaa, josta voi teettää korun.

Kuldiga: Maailman parhaiten säilyneitä keskiaikaisia kaupunkeja, vesiputoukset ja käsityöt viihdyttävät matkailijoita.

Pavilosta: Suosittu surffaajien ja veneilijöiden keskuudessa. Siellä kannattaa maistaa kalastajakylän tuoreita antimia. 

Ventspils: Veneilijöiden ja lapsiperheiden valinta. 

Jurkalne: Surffaajien ja lainelautailijoiden suosiossa. Latvia on moderni ja turvallinen matkakohde kaikille. On kiinnostuksenkohteesi ja tyylisi mikä tahansa, Latviasta löytyy vaihtoehtoja jokaiseen budjettiin.  

Teksti: Pinja Palmunen

Lue myös